Ja samalla kertaa tuli Aalo, hänen vainionsa, ovesta pirttiin, ja aikoi suoraa päätä vuoteeseen käydä.
Niin Priidik metsävahti, joka teeskeli nukkuvansa, aukaisi silmänsä ja sanoi:
»Missäs olet ollut, vaimo? Kustas tulet?»
Vaan Aalo vastasi:
»Koivikossa kävin vastaksia saunavihdoiksi taittamassa, sillä huomenna on kyly ja lauantai.»
Ja hänen vaatteissansa, mutta myös hiuksissansa oli niinkuin metsän ja suopursuin elikkä myös kostian suosammaleen ja suomudan huoku, humaltava ja päätä huimaava, niinkuin suolla juopukan marjat.
Niin Priidik heti tunsi sieraimissansa tämän vieraan hajun, niinkuin metsä olisi sisälle tuotu ynnä asukkaittensa kanssa, tuvan täyttäen, ja hän sanoi:
»Päivät ovat päivän askarrusta, mutta yöt yön lepoa varten. Ethän ennen ole öisin metsiä käynyt?»
Vaan koska Aalo hänen vierellensä vuoteeseen heittyi, niin hän yhä väkevämmin tunsi metsän ja suon hajun hänen hiuksissansa, niinkuin olisi villi metsänpeto hänen vierellänsä maannut, eikä yksi nuori vaimonpuoli.
Ja hän tunsi yhden salaisuuden häntä ympäröivän, jota ei hän selvittää taitanut, ja hänen sielunsa vainusi tässä salaisuudessa vainolaista, niinkuin luontokappale uhkaavan ukonilman vainuaapi.