Näin ei tosin yksikään voinut olla varma hänen häijyltä väijytykseltänsä, sillä siinä ei auttanut ei siveys eikä hurskaus, ei vanhuuden viisaus eikä nuoruuden uljuus eikä myöskään varuilla-olo.
3.
Tapahtui sitten, että Priidik, Suuremõisan metsävahti, joka vielä nuorimies ja naimatoin, lähti yhtenä suvisena huomenena Kassarin saareen lampaita ostamaan, yli sen matalan salmen, kuin eroittaa Kassarin sekä Orjakun saaret Keinästä. Ja sattui sangen tyyni sää, niinkuin kaikki ilman tuulet olisivat Herran sapattia pitäneet, taivas oli rastaan rinnalla, ja maa hengitti hellettänsä, niinkuin palavaisen pätsin suu.
Niin Priidik metsävahti, koska hän oli ennättänyt mäenseljänteelle, joka Kassarin saaren halkaisee, ja koko saari ynnä hänen niemensä ja myös meren aava luotoinensa hänen edessänsä aukenivat, äkkäsi yhden niemen nenässä erinomaista elämätä, ja hänen korvansa eroittivat vaimoväen kirkunata ynnä lampaitten hätähistä määkimistä. Mutta koska hän mäeltä alas astui, niin hän näki parisataisen lammaslauman karkailevan pitkin kivikkorantaa, ja paljaskinttuisten lasten, joitten seassa oli aikuisiakin vaimonpuolia, niitä lehtivitsoilla hätyyttävän ja ajelevan kohti vedenrajaa, sillä tämä oli suvinen lampaanpeso. Niin lampaat alinomaa pääsivät karkuun heidän saarroksestansa ja juoksuttivat takaa-ajajiansa pitkin rantaa, kunnes Priidik metsävahdin saapuessa paikalle kaikki lampaat oli ahdettu aivan vedenrajaan, niinkuin vähään niemennokkaan. Ja karjalapset seisoivat ketjuna ympärillä, lampaita yhä kinttuihin hosuen, niin ettei heillä enää mitämaks pakoonpääsöä ollut.
Niin Priidik näki tämän kaksisatapäisen lammaslauman, joka vielä oli talvitakuissansa ja keritsemätöin, rynnistelevän niinkuin yhtenä vavahtelevana ruhona, sätkyttelevin jäsenin ja pahasti pelvoissansa. Ja luontokappaleet hengenhädässänsä ja typeryydessänsä pyrkivät toinen toisensa päälle, niinkuin susi olisi laumassa ollut, kaulojansa kurkotellen ja yhä viheliäisesti määkien, jäärät sekä uuhet ynnä karitsaistensa kanssa, jotka olivat toistensa jalkoihin sotkeutua, sillä sekasorto oli sangen suuri.
Niin Priidik metsävahti jäi tätä suvista lampaanpesoa katselemaan, ettei hänellä hoppua ollut, itse ison kiven varjossa lymyten. Mutta vaimot, joita oli kymmenkunta, sieppasivat lammaslaumasta milloin minkäkin lampaan, oman merkkinsä jälkeen, kuin hänen kinttuunsa elikkä korvaansa poltettu oli. Eivätkä he katsoneet, niistä kiireissänsä kiinni saivat, etukäpälistä elikkä takakintuista. Vaan armotta he avuttoman lampaan veteen laahasivat, sen kellellensä keikauttivat ja kaksin käsin alkoivat villoja viruttaa.
Silloin Priidik, ehkä hän taampana seisoi, äkkäsi vedessä seisoskelevain vaimonpuolten seassa yhden nuoren piikaisen, joka samalla muotoa oli vedessä uumiinsa saatikka, mutta vähän erillänsä muista, ja pesi vastahakoista emälammasta, joka kaiken aikaa oli karata hänen käsistänsä.
Niin Priidik tunsi hänet neitsykäiseksi hänen valloillisista hiuksistansa ja säppälistä. Mutta tämä piikainenpa ei riuhtonut lammasta niinkuin muut vaimonpuolet, eikä hän myöskään mielensä kiivauksissa kiroillut eikä sättinyt, vaan koetti luontokappaletta lauhduttaa säälivin sanoin ja armeliaasti, puhuen lampaalle lauhkiasti niinkuin lapselle.
Koska lammas oli pesty yltä sekä alta, niin piikainen sen irti käsistänsä päästi, ja lammas kohta kuivalle kahlasi, pudistellen vettä villoistansa, niinkuin uitettu koira.
Mutta samalla piikainen itsekin tuli vedestä rannalle läpimärjissä vaatteissansa, jotka tiukkuivat vettä.