»Kuulin pienen Piretin itkeskelevän, — mikäs lastani itkettääpi?»
Ja koska paimenpoika pelvoissansa ei vastannut, niin Aalo povestansa rihman otti, kuhunka oli pujotettu sudenhampaita niinkuin paterhelmiä, ja sanoi:
»Vie tämä leluksi lapselleni!»
Vaan paimenpoika säikähti, niinkuin olisi itse Mardus metsästä ilmestynyt (sillä Marduksesta ei ole kukaan kuolevainen kuullut muuta kuin äänen), ja hän häthätää karjansa kokosi ja sen päätähavin kotiveräjälle ajoi.
Mutta koska talvi tuli hänen lumiensa ja nietostensa kanssa, niin eivät sudet vielä ikänä olleet riehuneet Hiidenmaalla niinkuin tänä talvena. Niin oli niinkuin heidän sudenaivoissansa olisi mitämaks ihmisen ymmärrys asustanut, sillä koska he syvässä lumessa peräkkanaa kulkivat, niin he aina itsekukin astuivat edelläkävijänsä jälkiin, näin lukumääränsä salataksensa. Ja niin suuri oli heidän oveluutensa, että he kynsillänsä kaapivat loven lammaskarsinan seinän alustaan, ja sitä tietä kavalasti lampaan veivät, jos luukut oli lukittu.
Näin oli kaikissa heidän edesottamisissansa tänä talvena niinkuin erinomainen puhti, mutta myöskin järjenjuoksu, niin että sangen selkiästi taidettiin havaita, minkä mahdin kanssa he yhteyttä pitivät, ja kuka heidän oikia Päämiehensä oli.
Mutta Pühalepan sekä koko Hiidenmaan rahvas pani kaikki nämä erinomaiset enteet Sudenmorsiamen elikkä Aalon, Priidikin vaimon, syyksi, koska hänen sallittiin vapaana metsiä vaeltaa ja taikojansa tehdä, milloin sutena, milloin ihmisenä, ja näin olla pahennukseksi kaikille kristityille, Herran vihat ylitse Hiidensaaren vetäen.
Niin näihin aikoihin tapahtui myös, että vaimo Valber Tempan kylästä, jonka Jumala ja Veden Elementti julkisesti oli noidaksi ja ihmissudeksi todistanut, alkoi ynnä miehensä kanssa kivenkovaan väittää, että köysi, jonka varassa hän oli vesikokeessa kellunut, oli liian lyhyt, niin ettei hän ollut taitanut pohjaan painua, vaikka viatoinkin oli. Ja hän myös peruutti kaiken, mitä hän oli kidutuksessa ad oram julkitunnustanut, ja näin vaatimalla uutta vesikoetta ja Jumalan tuomiota vaatei.
Mutta Ruotsin Laista ja sen käyttömiehistä ei taitanut sanoa, niinkuin yksi Irvihammas ja Tomppeli:
»Kävin sen Duomaritten tykönä, Ahdistuksess' ja hylkynä, Siell' istui Valhe näädässä, Ja Vääryys ketunnahoissa», vaan ylhäiset sekä alhaiset piti Oikeuden vaa'alla ja punnuksilla punnittaman.