12.
Mutta vielä on Jumalan Gloria julkijulistettava, että se heliästi valollansa helottaisi, niinkuin joulukynttelit Pühalepan kirkon kruunussa, ja Daimonien ynnä heidän Herransa häviö kaikilta havaittaisiin, koska heidän julmalla porulla saaliinsa irtipäästämän piti, kuhunka he olivat atraimensa iskeneet.
Niin Priidik, Suuremõisan metsävahti, sai senperästä, kuin kaikki nämä tapahtuivat hänen pihamaallaan, iskun tuntoonsa. Ja hän tuli suureen vaivaan, ettei hän ollut aikanansa armahtanut vaimoansa Aaloa, vaan ensin karkoittanut hänet kotoansa ja sitälikin hyljännyt raivoisan rahvaan käsiin, ja näin sallinut hänen saunassa tuleen hukkua, itse metsiin lymyten.
Niin ei viattoman uni tästälähtein enää vieraillut hänen tykönänsä, että yöt läpeensä hänen tuntonsa valvoi eikä torkkunut, vaan sangen ahkerasti nakutteli niinkuin puutoukka hirrenpäässä. Ja hän oli öisin alinomaa näkevinänsä vaimonsa Aalon ja hänen punaiset hiuksensa, koska ne tulen liekkeihin sekaantuivat, saunan syttyessä, niin että ne kuin samaa tulta olivat.
Vaan samalla muotoa hän oli myös kaiken aikaa näkevinänsä hänet siinä ijäisessä tulessa, joka ei koskaan sammu, vaan ijankaikkisuudesta hamaan ijankaikkisuuteen kurjaa syntistä korventaa, niin että hänen pitää turhaan kielensä kostutukseksi vedenpisaraista anoman niinkuin rikas mies Latsarukselta Abrahamin helmassa.
Näin hän herkiämättä tämän sieluparan pelastusta elikkä kadotusta mielessänsä hautoi, niinkuin olisi hän siitä edesvastuun kantanut.
Ja hän myös saneli itsellensä:
»Minä tosin vain oman haikian mieleni harhaksi kuvittelin, että Aalo, minun vaimoni, viinakuussa yönsä vierelläni lepäsi. Mutta jos lapsi, joka ynnä äitinsä kanssa yhdessä tuleen jäi, oli minun eikä Saatanan ja hänen susiensa, niin olen minä totisesti edesauttanut heidän surmaansa ja minut pitää murhamieheksi kutsuttaman.»
Näin oli hänen sielunsa hätä tosin sangen suuri, eikä hän tiennyt, mitä tehdä sen huojennukseksi.
Niin tapahtui, koska Priidik metsävahti taas tämän perästä Pühalepasta Kassarin saarelle lähti, että hän kuuli, niinkuin ennenkin kerran, sen harjun alta kuin halki saaren Säärelle päin kulkee, ison lammaslauman määkivän hädissänsä.