Niin tänä hetkenä meni häneen Daimoni, niin että hän riivattiin.
Ja tämä Henki oli Diabolus sylvarum, Metsän ynnä Suden Henki, jolla suolla ja korvessa kotonsa on, rohkia ja pelvotoin, voiman ja vapauden henki, mutta myös raivon ja väkivallan, salattu yli kaiken ymmärryksen, siivekäs niinkuin myrskytuuli ja palava niinkuin maailman sydän, mutta kuitenkin Pimeyden kahleissa.
Mutta samassa tuokiossa Priidik metsävahti jo työnsikin keihäänsä verkossa viskelehtivän suden kylkeen, ja monta muuta miestä hänen kanssansa, niin että pedon veri korkialle priiskoitettiin.
Vaan eivät edes koirat sudenlihaan koskea tahtoneet, niin karkiata ja karvasta se on heidänkin kurkullensa, vaan se heitettiin haaskalintuin hävittää.
Ja myöhään yöhön kuului Haavasuon krouvista riemu ja remu, säkkipillin piipitys ynnä pyssyin pauke, koska rahvas olven ja viinan voimalla sudenpeijaisia vietti, ja poikaiset sekä piikaiset tanhujansa tanssasivat.
5.
O noidat, jotka ennen ja jälkeen Meidän Herramme lihaksitulon Saatanan
sapattia juhlitte, kukas lukunne luetella taitaa: Simon P. Raamatussa,
Circe ynnä Medea, Roman keisareista Caracalla, Nero, Julianus Apostata,
Paaveista Sylvester II, Alexander VI, Julius II, ja viimeksi vielä
Faust ynnä Scotus! Kuinkas olisi siis pieni piikainen Aalo Pühalepassa
Hiidenmaalla tainnut Pimeyden Mahtia vastustaa?
Niin näistä Suuremõisan sudenajoista saakka Aalo, Priidik metsävahdin aviovaimo, alkoi ikävöidä suolle ja sutten seuraan, poies ihmisten ilmoilta ja kristillisen seurakunnan yhteydestä, kuhunka hänet P. Kasteen ja toisten Sakramenttien kautta oli liitetty. Sillä se Henki, joka oli häneen ruvennut, lietsoi niinkuin palkeilla liekin paloa hänen verissänsä, että hänen pitäisi Saatanan tahto täyttämän ja ihmishahmonsa sudenmuotoon muuttaman. Koska ehtoo joutui, ja sudet hämärän tullen alkoivat likemmäksi ihmisasumuksia liikuskella, niin että heidän ulvontansa korvan kuuluville ulottui, niin jo Aalokin pirtin kynnykselle kesken askareitansa unohtui kohti korpea tuijottamaan, ja sutten ulvonta kosketti hänen korvaansa niinkuin suloisin soitto, että hänkin heidän henkensä heimoa oli.
Mutta miestänsä Priidikiä hän päinvastoin rukoili laittamaan uudet lujat luukut navettaan ja vielä niihin rautakangenkin varmemmaksi vakuudeksi, ja hän myös hankkei uuden ja äkäisen pihakoiran. Eikä hän kertaakaan tänä keväänä päästänyt paimenta karjan kanssa kotilaidunta kauvemmaksi, vaikka tosin sudella suven tullen on muutakin riistaa ravinnoksensa kuin raavaskarjaa, niinkuin jäniksiä, kettuja, siilejä ynnä metsälintuja. Mutta tämäpä Susi ei himoinnutkaan hiehoja eikä lampaita eikä myös nuoria varsoja, vaan yhden nuoren kaunokaisen vaimonpuolen sielua ja ruumista se saaliiksensa tavoitteli, sillä se oli Helvetin lähetti.
Niin Aalo tänä keväänä myös visusti varoi itse yksin suolle menemästä elikkä etäämmäksi metsään, niinkuin siellä olisi mitämaks vaara väijynyt. Sillä vielä ei hän ollut Kasteen Liittonsa lupausta tyystin unhoittanut, vaan pyhitetyn veden vaikutus yhä varjeli hänen sieluansa. Mutta vaikka hän näin kauvan aikaa pelvon ja halun vaiheilla viipyi, niin hän kuitenkin kypsyi kaipauksensa tulessa, niinkuin laiho helteessä sitä tiimaa varten, kuin tuleva oli.