Se on eräänlainen virolainen Jeanne d'Arc, puoliksi sankarillista amatsonia, puoliksi haltioitunutta vestaalia, alttarin papitar, miltä kansallisen kevätuhrin ensimäiset lieskat kohosivat. Turhaan hakee yksilöllisiä, intimiä sointuja, yksilöllistä elämäntuntoa, Koidulan varsinaiset rakkausrunot ovat hämmästyttävän sovinnaisia ja persoonattomia, mikäli eivät liene käännöksiä. Kaikki tunne, kaikki voima on keskittynyt isänmaallisiin runoihin.
Jos ottaa selaillakseen muitten Viron kansallisen kevään aikaisten runoilijain luomaa laulurunoutta, ei voi olla huomaamatta suurta yhtäläisyyttä aiheitten valinnassa. Koidula ei suinkaan ollut ainoa, joka runoili isänmaasta, sen ihanteellisesta kauneudesta, sen muistorikkaasta menneisyydestä, sen vapaudesta. Kaikki muutkin samanaikaiset runoilijat, M. Weske, C.R. Jakobson (Linnutaja), Ado Reinwald, Fr. Kuhlbars (Willi Andi) runoilivat samoista aiheista, samaan ihannoivaan, pateettiseen tyyliin. Koidula on vain, käyttääksemme Tainen sanoja, "korkein korsi kukkavihkossa", se, jossa ajan henki tapasi täydellisimmän ja taiteellisimman ilmauksensa.
Mieltäkiinnittävää on nähdä, minkälaisen vastaanoton Koidulan runous aikalaisten keskuudessa sai, minkälaisina sen säteet taittuivat takaisin senaikuisista sielullisista heijastuskuvastimista.
C.R. Jakobson kirjoittaa Eesti Postimees lehdessä vuonna 1867 Emajõe Ööpikin johdosta:
"Virolaisia säveleitä, virolaisen sydämen syvyyksistä kuohuneita, täynnä väkevää laulunhenkeä! Jos sydän niitä lukiessa ei syki kovemmin, povi ei paisu nopeammin, niin ei tee se sitä ikinä! Todella, tuokoon tuleva aika, mitä tuokoon, kuuluisia runoja ja runoilijoita, Emajõe Ööpikin laulut tulevat aina helisemään niitten rinnalla ja elämään yhtä kauan kuin viron kielikin."
J. Kunder kirjoittaa Koidulan runoudesta: "Koidulan runot ovat aina herättäneet sydämissämme tunteen, ikäänkuin heräisimme unesta, ja ulkona on keväinen päivä." "Runoja lukiessa tuntee jokainen korkeamman hengen tuulahduksen, itse runonhenki puhui tästä naisesta kansalle", kirjoittaa myöhemmin K.A. Hermann.
Itse vanha Kreutzwald innostuu eräässä kirjeessä lausumaan: "Niin, hänen kätkyensä ääressä on Vanemuine laulanut ja sitä tuudittanut."
" Mu isamaa on minu arm " (Isänmaa on rakastettuni), näillä sanoilla on Koidula itse antanut avaimen silloiseen sielunelämäänsä. Taikka niinkuin hänen sanansa eräässä toisessa runossa kuuluvat: "Mu vaim ja süda, kõik mu meeled, on sinu püha nime täis!" (Henkeni ja sydämeni, kaikki aistini, ovat täynnä sinun pyhää nimeäsi!) Tässä kahdenkymmenenkolmen vuotiaan nuoren tytön kiihkomielisessä isänmaantunteessa purkautuu ensi kertaa hänen sielunsa suuri tunnevoima. Ensi kertaa löytää se esineen, olkoon kuinka käsitteellisen tahansa, joka tyydyttää sen rajatonta antautumistarvetta, sen juhlan ja haltioitumishalua. Koidulan mielikuvitukselliset ainekset, hänen sielunsa suuri taipumus unielämään, ovat aivan selviä jo tässä ensimäisessä palamiskulussa, joka hänessä tapahtuu. Iässä, jolloin heräävät aistit useimmiten ovat etualalla, nuoruuden terveen, fyysillisen aistillisuuden viettäessä ensimäistä voittojaan, on hänen tunne-elämänsä kokonaan käsitteellisyyteen suunnattu, ahdettu täyteen abstraktisia aatteita, joille hänen oman sielunsa palo antaa elämän hohteen: Kuinka paljon mielikuvituksen elävöittävää voimaa onkaan tarvittu, ennenkuin isänmaantunteesta on muodostunut melkein mystillisen rakkauden esine, jollaisena se Koidulan runoissa esiintyy! Joka tapauksessa, ensimäinen suuri mysteerio Koidulan sielussa on ollut hänen isänmaanrakkautensa.
4.
Yhtä mysteerion kaltainen kuin Koidulan varhain herännyt isänmaanrakkaus, on hänen aikaisemman nuoruutensa toinen suuri sielullinen liike: hänen suhteensa vanhaan Kreutzwaldiin, virolaisen kansalliseepoksen, Kalevipoegin luojaan. Se on ikäänkuin välitöntä jatkoa Koidulan äsken puhjenneelle isänmaalliselle intomielelle, saman jumaloimis- ja antaumistarpeen ilmausta, mitä Koidulan hymnit ovat täynnä, — ja yhtä mielikuvituksellista. Koidulan sisäinen tuli palaa tässäkin haaveellisessa tunteessa omalla, varsinaiselle, todelliselle elämälle niin vieraalla liekillään.