On hyvin kuvaavaa Koidulalle, että kaikkein korkein ja hedelmällisin suhde, minkä hän eläessään on toiseen ihmiseen solminut, ainoa suhde, joka todella oli hänen arvoisensa, jossa hän tapasi täysin vertaisensa, niin, mestarinsakin, on melkein yksinomaan ollut kirjevaihtoa, yksinomaan henkistä laatua, suhdetta kahden toisistaan kaukana asuvan, iän, paikan ja elämänkohtalon eroittaman ihmisen välillä.
Koko meidän inhimillinen kielenkäyttömme ei ole muuta kuin alituista sovittelemista Prokrusteen vuoteeseen, jossa sitten tarpeen mukaan venytämme tai typistämme, saadaksemme elävät ilmiöt kuolleitten sanojemme mukaisiksi. Alituisesti koetamme sanojen kahleilla vangita jotain elävää ja vangitsematonta. Sanat ovat meillä ikäänkuin kemiallisesti puhtaina edessä: tuossa rakkaus, tuossa ystävyys, tuossa viha, tuossa välinpitämättömyys. Verhoamme ystävyyden nimellä montakin miehen ja naisen välistä suhdetta, joissa eroottinen lisäys on selvästi tuntuva. Ranskan kieli, joka on niin kekseliäs tunnevivahduksien nimittämisessä, on luonut nimityksen " amitié amoureuse " — rakastunut ystävyys. Ja kuitenkin, voimme keksiä sata nimeä eri vivahduksia varten, — sadasyhdes jää sentään ilman. Sielullisessa elämässä vallitsee sama laki kuin muualla elimellisessä elämässä: hyppäyksiä ei ole, kaikki käy hitaitten ylimenojen ja vivahdusten kautta, — asteita on yhtä lukemattomia, kuin väreillä eri tuntuja. Rakkauden ja ystävyyden välillä on pitkä tunneasteikko, ja kuitenkin on kielessämme vain näitten tunteitten eri päätepisteillä nimensä. Olisi epäilemättä erehdys ryhtyä erittelemään Koidulan ja Kreutzwaldin suhdetta, sellaisena kuin se heidän sadassa kirjeessään esiintyy, kaava kädessä. Hartaus jokaisen uuden elämänilmaisun vivahduksen, jokaisen uuden inhimillisen todistuskappaleen edessä, on ainoa oikea edellytys niitten ymmärtämiseen. Monien kohtalo-draamojen ja murhenäytelmäin joukossa, joiksi inhimilliset suhteet usein muodostuvat, on Koidulan suhteella Kreutzwaldiin, huolimatta kaikista myöhemmistä sorasoinnuista, kuitenkin sijansa idyllinä, ihanteellisen ajan ihanteellisena suhteena, yllään kansallisen romantiikan aamukajastus.
5.
Ei voi Koidulan vastaiseen kehitykseen nähden koskaan kyllin korkealle arvostella sitä sattumaa, joka hänet juuri nousevana, vaikutusherkimpänä kautenaan vei Kreutzwaldin arvostelevan älyn ja harvoille valituille, mutta sitä lämpimämmin sykkivän sydämen johdettavaksi. Parempaa kasvattajaa, syvempää ymmärtämystä ei Koidula silloisessa Virossa olisi voinut saada.
Viron sivistyshistorialla on tähän asti tuskin toista nimeä tarjottavana, joka niin täydellä syyllä vetäisi puoleensa sekä kirjallisen että inhimillisen mielenkiinnon, kuin Friedrich Reinhold Kreutzwald, Viron Lönnrot. Tuntuvasti edellä oman aikansa kun oli, ulottuvat hänen laajanäköisyydessään vapaamielisen, jalostuneen persoonallisuutensa perusviivat nykypäiviin saakka. Koidulan häneen tutustuessa oli Kreutzwald jo ennättänyt elämänsä iltaan. Huolimatta kaikesta tunnustuksesta, mikä oli tullut vuonna 1862 ilmestyneen Kalevipoegin osaksi, ei Kreutzwald lähimainkaan nauttinut samaa kansansuosiota kuin isä Jannsen, jonka kanssa hänellä muuten alati oli kaunaa. Hänen luonteensa oli aivan liian eristynyt ja ylimyksellinen, tullakseen toimeen ihmisten kanssa, hänen henkensä liian sarkastinen, liiaksi ajastaan eroava. Kasvanut kun oli vuosisadan vaihteessa Baltiaan uloittuneessa valistusajan hengessä, — hän oli syntynyt orjan poikana 1803, — säilytti hän elämänsä loppuun saakka leppymättömän vihansa kaikkia ennakkoluuloja ja dogmeja vastaan, kohdistaen sen usein varsinkin pappissäätyyn, jonka "mustatakkeja" hän ei herkeä asettamasta nuoliensa maalitauluksi. Hänen suoruutensa on joskus jyrkkää, mutta ei koskaan pikkumaista. Laaja humaanisuus, vääjäämätön totuuden rakkaus, vastenmielisyys kaikkea ulkonaista loistoa vastaan, yhtyy hänessä tarvittaessa iskevään ivaan ja synnynnäiseen ihmisepäilyyn.
Elämä ja oma luonne olivat hänet jo aikoja yksinäistyttäneet. Pienen, uneliaan Võrun kaupungin hengettömässä ympäristössä hän elää työnrasittamaa elämää, sisäisesti erakkona, laajaa lääkäritointaan harjoittaen. Sairashuone, alituiset ajomatkat kaikenlaisella säällä ja sairaskäynnit kaupungilla täyttävät hänen elämänsä aamusta iltaan. Voimme kuvitella häntä kivulloisena vanhuksena, joka pitkästä elämästään suurimpana viisautena on omistanut tyytymyksen hyveen, pohjaltaan katkerana ja yksinäisyydestään kärsivänä, mutta liian ylpeänä sitä tunnustaakseen. Milloin aikaa kävelyihin riittää, suuntautuvat askeleet Võrun hiljaiselle hautuumaalle; yksilöllisen elämän lopputilit ovat aikoja sitten tehdyt. Ei aikalaisten ylistys eikä väärinymmärrys jaksa enää järkyttää pettymysten karkaisemaa sydäntä. Kreutzwaldin kuva näyttää korkeaotsaiset, rauhalliset ajattelijan kasvot, herkkäpiirteisen suun, sisäänpäinkääntyneen, yhdellä kertaa terävän ja aran katseen, laihat, sileäksi ajellut posket, rinnalle vajonneen leuan. Pään ja olkapäitten asento on kumara ja väsynyt.
Tähän tasaisesti päämääräänsä kohti vierivään elämään tunkeutuu Koidulan säteilevä, nuori olemus.
Syynä heidän kirjevaihtonsa alkuun oli väärinkäsitys ja loukkaantuminen. Kreutzwald, Jannsenin vanha vastustaja, joka aina tilaisuuden sattuessa hämmästeli milloin Jannsenin leppyisää suhdetta papistoon, milloin hänen vanhoillista kantaansa kieliuudistuskysymyksessä, — Jannsenin taas pilkatessa Kreutzwaldin muka jonninjoutavaa kansanrunouden harrastusta, — ulotutti vihdoin ivanuolensa vastustajansa tyttäreenkin.
[W. Reiman kuvaa seuraavin sanoin Kreutzwaldin ja Jannsenin suhdetta:
"Kreutzwaldin ja Jannsenin suhde oli alusta alkaen vihamielinen. Kreutzwald pistelee yhtämittaa Jannsenia. Kumpikin oli niin toisistaan eroava luonteeltaan, ettei minkäänlaista sopusointua voinut syntyä. Kreutzwald,— täynnä sappea, pilkallinen, repostelija, Jannsen, — auringonlapsi, elämäniloinen, leikkisä humoristi. Kreutzwald jo hautaan vajoovan ratsionalismin edustaja, jonka mielestä sen mukana valo ja totuus samoin hautautuivat, Jannsen voittoisan pietismin ja uuden oikeaoppisuuden käsityskannan lämmin puolustaja. Kreutzwald syvällisesti sivistynyt, uudenajan ihminen, tieteen ystävä ja tuttava, Jannsen hiukan hiottu, vaillinaisen alkeiskoulun perustuksen saanut itseoppinut. — Lyhyesti: Kreutzwald — lääketieteen tohtori, — Jannsen — kanttori."]