"Olen onnellinen tietäessäni, että sinisten aaltojen takana ystävälliset ajatukset, — par intervalles, — kerallani askartavat. Se ei ole liikaa eikä liian vähääkään. Kiitos, että näytitte minulle niin syvän kuilun."
Ja pyörre alkaa, vinha, kuuma, epäilysten, itsesyytösten, tulevaisuuspelon, yksinäisyystunteen ja elämänjanon pyörre, johon hukkuvat toisensa jäljestä Koidulan valoisat ominaisuudet, hänen henkinen terveytensä.
Kun se vihdoin on ohitse, on jäljellä vain suuri elämänväsymys.
10.
Koidula on väsynyt, tuiki väsynyt… Hänen tahdottomuutensa elämän suhteen kasvaa päivä päivältä, ei pane hän enää rikkaa ristiin, vaan tyytyy tuijottamaan sfinksiä kasvoihin, tuntien oman elämänsä ratkaisemattoman arvoituksen, jonka selvittämiseen häneltä puuttuu tahtoa ja kykyä. Hän on vain väsynyt, loppuun väsynyt…
Hänen entinen itsemääräämiskykynsä on murrettu, aloitevoima poissa, hän on sisäisesti veltto, valmis kohtalon viskellä. Hänen välinpitämättömyytensä on niin suuri, että hän olisi kai voinut antaa arpanappulan ratkaista elämänsä tärkeimmissä vaiheissa. Hän laskee aseet, antautuu kohtalolle, jota on liian väsynyt välttämään. Yhä raskashenkisemmäksi käy ilma Koidulan ympärillä, yhä lujemmin liittoutuvat elämän vihamieliset vallat hänet umpikujaan pakoittaakseen. Hänen terveytensä on liian orjallinen, liian varhainen työ murtanut, mutta kotiinjääminen merkitsi saman työn herkeämätöntä jatkumista. Rakastetun Eugénie-sisaren kihlaus ja pian tapahtuva avioliitto uhkasivat yksinäisyydellä. Ja loppujen lopulta, — Koidula tietää täyttävänsä pian kaksikymmentäkahdeksan vuotta.
[ Eugénie Jannsen joutui naimisiin virolaisen lääketieteen tohtori Heinrich Rosenthalin kanssa. Hänen elämänsä ja avioliittonsa ovat olleet yhtä sopusointuisia kuin hänen oma olentonsakin. Kaikkien aikalaistensa todistuksien mukaan on hän yhdistänyt mitä hilpeimmän luonteen herkkään naisellisuuteen. Käytännöllinen, äidillinen, ympäristöönsä iloa säteilevä, lahjakas, omaamatta erikoisia taiteellisia taipumuksia, "kultainen nainen", kuten eräs silminnäkijä hänestä sanoo. Koidulan tumman ja traagillisen luonteenpohjan rinnalla on Eugénien valoisa vaaleaverisyys.
Eugénie Rosenthal kuoli vuonna 1897 syöpään. Häneltä jäi kaksi poikaa.]
Mutta yhtäkaikki, — yksinään väsymyksestä ei sentään riippunut Koidulan kohtalon ratkaisu. Päinvastoin, hänessä näyttää yhtäkkiä kehittyneen äkillisen, epätoivoisen, harkitsemattoman teon pakko. Ainekset siihen olivat hänessä olemassa eikä vain hänessä, saman piirteen olemme jo tavanneet hänen läheisissä omaisissaan. Tulee hetki, jolloin sisäinen lieska vaatii osansa, jolloin täytyy toimia sokeasti, mitään ajattelematta, yksinomaan hetken pakoittamana, heittäytyä kuin umpisukkulaan, tietämättä, osaako uida vaiko ei… Kohtalon karkeaa ivaa oli, että Koidula tämän voiman, josta kaikki sankarilliset teot ovat syntyneet, käytti vain itse tuhotakseen elämänsä. Koidulan äkillinen avioliittopäätös on hänen elämänsä ainoa varsinainen teko.
Suomesta saapuneen ratkaisevan kirjeen ja Kreutzwaldille samassa elokuussa kirjoitetun välillä, jossa Koidula jo tunnustaa olevansa morsian, on tuskin kahta viikkoa. Nähtävästi on Koidula heti pettymyksen ensi kiihkeydessä antanut myöntävän vastauksen pitkäaikuiselle ihailijalleen, Eduard Michelsonille, ja siten suin päin syössyt avioliittoonsa.