Traagillisena persoonallisuutena on Koidula Viron kansallisen kevään symboli.
I.
HÄMÄRÄ
1.
Koidulan koko elämä on hänen sisäisen tulensa syttymis- ja sammumiskulkua.
Kun vapauttaa hänen elämänsä kaikesta satunnaisesta ja sivulta tulleesta, kaikista epäoleellisista ja vieraista aineksista, niin on tuloksena aina sama perusominaisuus: haltioitumiskyky. Se on se ominaisuus, jonka ympärille muut ovat ryhmittyneet, se on alkuperäisin ja kiintein kiteytymä tämän luonteen kristallikerrostumassa, se jää, muitten irroittautuessa. Se on Koidulan elämässä, mitä punainen lanka Englannin sotalaivaston touveissa: sen tunnusmerkki. Se on sen sydänvaltimo, sen liikuntahermo, sen kaikkivaltias keskus. Niin, on kuin koko tämän tähdenlennon kaltaisen elämän nousu ja lasku olisi eroittamattomasti yhdistynyt haltioitumiskyvyn vapaaseen käytäntöönpääsyyn tai pakolliseen käyttämättömyyteen, sen synnyttämistä sisäisistä ristiriidoista kasvaa Koidulan elämän väistämätön traagillisuus. Alusta loppuun on hänen elämänsä joko tämän slelunkyvyn hiljaisuudessa tapahtuvaa kehkeämistä, sen voitollista kukoistusta ja vihdoin näennäistä näivettymistä. Voimme nähdä sen hapuilevan uusia muotoja, kuten liekki uutta polttoainetta, pysyen kuitenkin yhä samana tukehtumattomana tulena. Ja silloinkin, kun kaikki näkyvät, ulkonaiset ilmaukset ovat lakanneet, voimme mitata sisäisen lieskan voiman hävitystyöstä, jonka se suorittaa asuinsijakseen valitsemassaan elimistössä.
Tämän haltioitumiskyvyn juuret, kyvyn voimakkaaseen, korostettuun tunteen keskitykseen, lyhyen aikaa kestävään, kaiken harkinnan ulko- ja yläpuolelle kohoavaan tunnehurmioon, ne ulottuvat syvälle Koidulan olemuksen pohjakerroksiin, sekä henkiseen että ruumiilliseen kokoonpanoon. Ne katoavat silmistämme monimutkaisina, usein salattuina säikeinä, saaden ravintonsa niin sairaista kuin terveistäkin alkuaineista. Varmasti voimme todeta vain tämän ominaisuuden kieltämättömän olemassa-olon, sen riippuvaisuuden perinnöllisestä ruumiinrakenteesta; voimme seurata sen sukulaisilmauksia ja muunnoksia saman suvun jäsenissä; voimme pikemmin aavistaa ja olettaa, kuin varmasti osoittaa, erinäisten ominaisuuksien yhtymiä, joista se näyttää syntyneen.
Koidula, Lydia Emilia Florentine Jannsen, syntyi 12 p. Joulukuuta vuonna 1843 lukkarin virkatalossa Vändran pitäjässä Liivinmaalla. Hänen vanhempansa olivat silloinen Vändran lukkarikoulumestari Johann Woldemar Jannsen ja Emilie Juliana Koch.
Jannsenien suku on, mikäli varmasti tiedetään, virolaista juurta, huolimatta nimen toisintomuodosta Jentsen ja hämärästä perintätiedosta muualta maahan muuttaneesta esi-isästä. Perhe näyttää jo orjuuden aikoina joko silmiinpistävien ominaisuuksiensa tai suotuisien olosuhteitten takia kohonneen maa-orjista myllärien verrattain vapaaseen asemaan. Alkuaan oli suvun hallussa Võiaveren mylly Vändran pitäjässä, mutta jo J.W. Jannsenin isoisä Mats otti haltuunsa Vana-Vändran moision myllyn.
Koidulan ensimäisestä isänpuolisesta tunnetusta kanta-isästä on säilynyt vain kaksi muisteloa, mutta niitä ei malta sivuuttaa. Kuten alkuaikojen piirrokset, ovat ne yksinkertaiset ja väkevät, ja vaikuttavat kuin episodi kansan kertomarunosta.