"Kaikki kuolleet?" kysyi mies.
"Kuolleet, — kaikki", Gerdruta vastasi, samoin maarahvaan kielellä.
"Niin täälläkin", mies sanoi.
He istuivat nyt vaiti, vaivihkaa toisiaan katsellen.
"Minä olen Laes, — Kadariku-Laes, — tuosta mökistä", sanoi mies vihdoin. "Entäs sinä?"
"Gerdruta Carponai", sanoi Gerdruta.
Ja sen sanoessaan hän selvästi tunsi, että se tällä hetkellä oli yhtä merkityksetöntä kuin tuo valkea hattara, joka paraikaa haihtui päivän tieltä.
Mies vain kohensi tulta ja sanoi sitten:
"Näin vaatteistasi, että olet saksoja. Mutta meitä ei ole nyt kuin kaksi eloonjäänyttä koko pitäjässä."
"Minä näin sinun jalkasi jäljet", sanoi Gerdruta.