PASTORI. Oletteko todellakin halainnut kuulla lohdutuksen sanoja minulta?
BEATRIX. Olen.
PASTORI. Oletteko sairas?
BEATRIX. Olen, olen!
PASTORI (tulee ja istuutuu Beatrixen viereen). Haluatteko ainoastaan ruumiillisen sairauden tähden puhutella minua, vai tunnetteko piston sielussannekin?
BEATRIX. Ei sieluani pistä, vaan selkääni ja rintaani pistää.
PASTORI. Ettekö todella tunne tuskia sielussanne — pistoa omassa tunnossanne? Ovatko nuo elämän vaiheet päässeet puhelemaan omalletunnollenne? Onko se hereillä, tahi paatunut, kova kuin kallio, taikka nukkuuko se vielä?
PEATRIX. Se nukkuu vielä.
PASTORI. Ettekö siis tahdo tietää pyhyyden suurista ihmeasioista… Vai tahdotteko että puhelen omalle tunnollenne?
BEATRIX. Ei… ei millään muotoa… olen kiintynyt kerrassaan maailmaan… tuohon yhteen mieheen, kun mieleni puhdistuu, sydämeni uudistuu, sitten vasta haluan kuulla sellaisista oloista… Mutta neuvokaa, hyvä pastori, kuinka tällaista koetusta tulee kärsiä ja kantaa.