— Niin, jos ei olisi, — jos olisivat jo sammuneet…
Hetken huojuttelevat he äänetönnä vanhoja ruumiitansa edestakaisin. Sirkat sirittävät pihanurmikossa, haavan kalseat lehdet lipattavat, kylätieltä kajahtelee nuorten naurua. Mutta vanhukset ovat vajonneet itseensä.
— Pimeä, ettei näe, hiljaisuus, ettei kuule. Mennäänpäs rantaan, jos siellä laine lipattaisi…
— Mennään…
Ja he menevät. Pitävät toisiansa kädestä ja toisella ohjaavat tunnustelusauvaa.
— Väistähän, väistähän muori-kulta, siinä on puu.
— Kivipä tuossakin…
— Puu…
— Kivi… ka, rantakivihän se jo on, tunnen sen hyvin — niinkuin sinäkin sen tunnet. Istutaanpas ja kuunnellaan… lempeästi humisee leppeä metsä ja leikkisästi lipattaa lammen pienet laineet rantakiviä vasten.
— Kuuletko?…