Ja hän käyskenteli ilman määrää, mutta tuloksetta, edessä ja ympärillä oli aina samaa. Hän kulki täysinäisten ikkunain, ruokatavaroilla lastattujen näytepöytien ja ruan hajua tuoksuavien ravintolain ohi, mutta hänelle ei niistä ollut mitään hyötyä, päinvastoin yhä kovemmin vatsassa ellosteli ja rinnassa viilteli.
— Jumalani, sinähän lupaat auttaa ja vakuutat voivasi sen tehdä, tee nyt ihme! Pane nyt tuolta hanhi lentämään vaimoni pataan ja tuolta leipä vierimään lasteni syliin! — Ei niinkään, näytä vaan joku yksinkertainen mahdollisuus, jonka avulla minä tulen pelastetuksi!…
Mutta jumala ei kuullut. Hetken perästä huomasi hän taas olevansa paluutiellä — tyhjin käsin.
— Ei, se ei saa tapahtua! virkahti hän ääneensä ja hampaat jarskahtivat toisiansa vasten.
Oli jo myöhä, lähellä puolta yötä. Katuliike oli vaiennut, valaistus himmentynyt. Hannu tunsi jalkainsa juurelta tuoksahtavan tuoreen leivän hajun, niin voimakkaan, että se tuntui melkein ravitsevan. Hän kurkisti raollaan olevasta ikkunasta sisään ja huomasi että se oli leipurintupa. Siellä torkkui muutamia miehiä, toiset puoliunessa, toiset täydellisesti nukuksissa. Ja siinä hänen allansa, niin lähellä että melkein olisi ylettänyt kädellä koskettamaan, oli suuri kasa leipiä, pulleita, punaposkisia leipiä!
Yht'äkkiä selvisi hänelle siinä käytäntöönpanoon asti varma ajatus ja samalla hän myöskin muisti puunkappaleen, jonka päässä oli ollut rautanaula.
Ennenkuin hän huomasikaan oli hän siinä taas takaisin naulapäinen puukappale vapisevassa kädessään. Ja kas kuinka helposti se leivän noppaaminen kävikin, aivan kuin vanhalta oppineelta!
Juoksujalassa, taakseen ja ympärilleen vilkuillen harppaili hän asuntoonsa, otti kainaloonsa äsken tuomansa puut, joita ei vaimo ollutkaan siitä korjannut, ja työntyi vapisevin polvin ja hurjasti hakkaavin sydämmin varovasti sisään. Huoneessa oli pimeä ja vastaan löyhähti kostea kylmyys. Lapset rykivät, muuten oli hiljaista. Mutta kun puut kolahtivat lattiaan kavahtivat lapset.
— Isä tuli!… Isä kulta!… Hyvä isä! huusivat ne: Missäs leipää?…
— Täällä, lapset! vastasi isä ja koetti saada äänensä sopivaksi, vaikka se tahtoi värähdellä. Ja hän silpoi leivästä kappaleen kullekin. Hänen laitellessa tulta uuniin riemuitsivat lapset palasineen. Pian loimotti tuli ja lauhdutti pienen hökkelin ilmaa.