Pastorille, joka oli ennen ollut myöskin vaan tavallinen »raskaan työn raataja», mutta saanut sittemmin yht'äkkiä tuon tittelin — jumalalta, kuten hän itse sanoi — oli puhe tuollainen kuin simaa. Hän lipasi huultansa, pullisti paisahtunutta vatsaansa ja käveli kaivoskaupungin katuja kuin ruhtinas.
Mutta viimein oli katkeruus vallannut kaikki ja loppui aitosuomalainenkin kärsivällisyys. Syyt kouraantuntuvat kotona ja lisäksi uudet, kiihottavat tuulet ulkoa, jotka eivät olleet väistäneet Rautakulmankaan tarkasti vartioitua aluetta, saivat sen aikaan. Ja seuraus oli yhteinen kokous, jossa päätettiin jyrkästi lakata työstä, koska ei muuten saatu vaatimuksille mitään voimaa.
Kun tämä päätös oli saatu syntymään ja vasaran paukahduksella naulattu, puikahtihe kokoushuoneesta nopeasti ulos Andry Liponen, kaivantomies hänkin ja yksi kiihkeimmistä lakon saarnaajista ennen, ja painalsi juoksujalassa Wolfin palatsimaista asuntoa kohden. — Kukaan ei arvannut Andry Liposta epäillä, jos ei häneen erityisesti luottaakaan, sillä hän oli mukana joka paikassa, aina touhuten ja tohisten, ja puhuen suomea ja puhuen engelskaa, kumpaa kulloinkin muisti ja tarvittiin. Mutta kukaan ei myöskään tiennyt kuinka hartaasti hän unelmoi, toivoi ja tavotti yhtä asiaa, nimittäin jonkinlaisen päällysmiehen paikkaa Rautakulman kaivannoilla. Sen eteen hän olisi ollut valmis tekemään melkein mitä tahansa, ja siinä ainoastaan oli nytkin syy hänen kiireeseensä.
Liponen pyrki sisään ja pääsi, kun palvelija oli kotvan hänellä odotuttanut. Täällä hän oli ensi kertaa, vaikka konttorissa hän oli kyllä joskus käynyt saman luontoisilla asioilla ja tavannut itseään Wolfia.
Ylijohtaja Wolf, ankara herra, katsoi ensin pitkään notkeaniskaista miestä edessään ja näytti muistelevan. Vetäysi sitte suunsa hymyyn ja hän virkahti:
— Ahaa, mr. Lipunen. Kuinka voitte?
— Well, — se oli Liposen ensi sana aina, — oikein mainiosti.
Liponen oli vähän hengästynyt ja hätäinen, jonka näytti hänen herransakin huomanneen, kehotti häntä istumaan ja tarjosi sikaarin. Ja Liponen istua rehotti pehmeässä, hirveän suuressa tuolissa kuin sammakko heinälappoossa ja vielä sinisiä haikuja. Vastapäätä istui itse ylijohtaja Wolf.
— No, Mr. Lipunen. Mitäs nyt… any news?
— Yes sir. Asiat ovat menossa aivan hullusti päin… bad… wrong…