— Jos se on kuu.
— Emmepä sitä ole ennen nähneet. Aurinko tuo lienee.
— Aurinko, sydänyöllä!… huperoita me jo olemme!…
Valkoisina, punaisina kielinä nuolee ahnas tuli tuvan kuivaa seinää, jo kohoaa roihuavana tulipatsaana ylös korkeuteen.
— Mutta se lämmittää kuin aurinko!
— Niin, kättäkin, jos ojentaa sitä kohti.
Jos lienee se sittenkin…
— Mutta kuunteleppa!…
— Voi! voi!…
Kuuluu roihuntaa, rätinää ja ryskettä. Liekit kuumentaa jo vanhusten kasvoja. Kompastuen ja nousten ryntäävät he sitä kohden ja levällä sylin syöksyvät palavaan seinään, kimpoavat siitä kytevälle pihanurmikolle, taas seinään, taas nurmikolle… Etsivät portaat ja oven, ne ovat tulessa; kiertävät ympäri, kaikki on tulessa.