Alla myrskyn pauhinan ja sateen roiskinan, alla kaikkien surujen ja murheiden on se kuin rauhan satama, jossa unhotetaan ne. Niinpä nytkin. Kiireesti pujahtavat umpivaunut ovat sinne tuoneet seuran, joka tahtoo vapautua raskaista velvollisuuksista ja kaavoista — ja myöskin osaa tehdä sen, sillä heitä avustaa siinä iloinen naisparvi, valittu iän, näön ja vaikutusmaun mukaan kaiken maailman suunnilta ja kouluutettu tehtäväänsä kokeneella aistilla.
Seura on päässyt jo ensi asteen ohi, elementit ovat jo vapautuneet, virallisen nutun ja siveellisen kuoren alta on jo astunut esiin nautintoa etsivä elostelija. Kansanvalistusseuran esimies on innostunut johtamaan kööriä:
Hei maljat kaatakaamme, jää huolet arkiset, nuoruutta, voimaa saamme ja aukee sydämet. Hurei, hurei, huraa!
Kippis!… ja lasit tyhjentyy, ja paussin ajalla polvilla keinuvat neitoset jakavat hyväilyjä. Mutta nytpä tuomari tahtoo laulaa:
On naiset vain ja viini mi mielen ylentää, se ompi tyhmeliini ken osattomaksi jää. Hurei, hurei, huraa!
Nyt innostuu jo poliisimestarikin:
Jos myrsky on tai tyyni, jos päiv' on, yö on, tai — unhota kaikkityyni ja syö ja juo ja nai. Hurei, hurei, huraa!
Kansanvalistusseuran esimies tahtoo päättää:
Siis maljat nopeasti — tää malja neitosten — ja ilo aamuun asti, tää lyhyt hetkinen. Hurei, hurei, huraa!
Lasit kilahtelee, ilo kasvaa. Mutta panimomestarilla on vielä laulun vuoro: