* * * * *
Äänetönnä nyt kukin kuuntelee oman povensa ääniä, kunnes vaipuvat unten maille ihmeellisille, jossa ei mikään ole mahdotonta. Vilkku yksin ratkaisee onnensa kummaa kysymystä polte povessaan, hiki otsallaan.
Seinän takana ryntäilee myrsky, lakkaa päryyttää yhtä laudan sälöä ja soittelee oksanreiällä.
* * * * *
Tikintikin — tikintikin — tikintikin…
— Missä, oi, kultani kuljetkaan, tyttösi on niin yksin — vai joko jouduin ma unholaan? — Oi, tule jo tervehdyksin!
Tikintikin — tikintikin… Hääleninkiä neiti Onnelliselle — kaunista hääleninkiä… tikintikin… jonka pitää valmistua huomenna… tikintikin — tikintikin… Missäs on minun hääleninkini?
Tikintikin — tikintikin — tikintikin…
Tulisit armaani mierolta pois. tyttösi on ikävässä, kahdenhan helpompi surrakin ois — yksin nyt kalpenen tässä!
Tikintikin… Näin minä yli yöt valvon ja neulon hääleningeitä… tikintikin… nuorille kauniille morsiamille… Neulon… tikintikin… onneako?… Ja itse kuihdun ja odotan…