"Ei löytynyt sitä asiaa, jota eivät nämä ihmiset olisi pilkanneet ja tuominneet. Olipa puhe taiteesta, tahi kirjallisuudesta, niin oli se vaan epäsiveellistä; jos keskusteltiin tieteestä, niin oli se jotakin aivan epämääräistä, jota ainoastaan ani harvat valitut uskalsivat käsitellä joutumatta harhaan. Kaikki tämä pahe tuli ulkomailta, jossa ei kukaan heistä ollut käynyt; kirjat, kuvat, ajatukset, aatteet — kaikki oli vaarallista, koko ajan henki — jopa itse ilmakin!
"Joka kerta kun aurinko nousi, pelästyivät he uutta valoa ja piiloutuivat uunin nurkkaan."
Törres'in oli vaikea seurata innostunutta pappia, mutta kumminkin kuunteli hän tarkkaan joka ainoaa sanaa.
"Olin itse siihen aikaan hyvin uskonnollinen" — jatkoi Opstad, mutta pysähtyi äkkiä — "eipä siltä, että sitä nyt olisin vähemmin, mutta toisella tavalla, ymmärrättehän?"
Törres ymmärsi sen hyvin, ja toinen jatkoi:
"Sentähden vaivasikin pappi minua enin."
"Oliko hänkin mukana?"
"Oli kyllä, hän oli pahin kaikista, sillä hän kiihoitti itseänsä ja muita, niin että naiset tulivat miltei hulluiksi, levittivät hänen oppiansa yltympäri, tuomitsivat kirjoja ja ihmisiä, joita tunsivat ainoastaan nimeltä. Minä en sanonut koskaan sanaakaan, mutta kerran nousin ylös ja läksin huoneesta ulos. Siinä oli kylläksi; minä tulin erotetuksi epäilyksen alaisena, ja jouduin sitten Kristianiaan, jossa sain nälässä ja nöyryydessä valmistella itseäni papintutkintoon."
"Mutta tarvittiinhan siihen oppia" — sanoi Törres hymyillen.
"Oppia?" huudahti Opstad ja nousi innostuneena ylös. "Pakkoa ja pimitystä! se on: Jumalan sanaa saimme toki puhtaana ja sekoittamattomana oppia — puhtaana ja sekoittamattomana."