Näissä nopeissa käänteissä oli hän harjaantunut kuin sirkushevonen, joka muuttaa kulkuansa mitään käskyä saamatta, ainoastaan musiikin tahdin vaihtuessa ja Törres puolestaan koetti olla luonnollisen näkönen, joka kerta kun "pappi" pisti esille. He olivat ikäänkuin äänettömästi sopineet siitä, että kaikesta mikä uskontoa koskee oltiin heidän kesken selvillä. Mikä heitä enintäin toisiinsa sitoi, oli sama alkuperä ja molemmin puolinen kunnioitus toistensa ammattiin.
"Sinun pitäisi lukea", — sanoi pappi kerran kun he olivat jo lähemmin toisiinsa tutustuneet. Törres teki kärsimättömän liikkeen.
"En tarkoita kirjoja, mutta sanomalehtiä ja senkaltaista. Siitä tulisit näkemään, kuinka vähäsen nuo sivistyneet itse kunnioittavat sivistystä."
Törres sai pastori Opstad'ilta pääkaupungin lehtiä ja uskonnollisia aikakauskirjoja, ja kun hän oli tottunut niitä lukemaan, huomasi hän, kuinka oikeassa pappi oli ollut. Kaikkialla taisteltiin sitä vastaan mitä Törres oli ennen pitänyt itse juopana.
Kuinka tyhmä hän oli ollut nöyryydessään!
Olihan tuo kaikki, mitä ihmiset olivat tietävinään, ainoastaan arveluita; kaikki nuo suuret puheet itsenäisestä ja vapaasta ajattelemisesta oli vaan petosta; ijankaikkinen totuus oli lapsuuden uskossa, eivätkä mitkään maailman viisaudet vetäneet vertoja pienelle katkismukselle, ja senhän hän osasi. — Ha, ha, ha! Oikein täytyy nauraa omalle itselleen. Ja hän kun oli tähän asti kunnioituksella kuunnellut Gustaf Krögeriä, yliopettaja Hamrea ja muita, jotka olivat lukeneet kaikki mitä kirjoissa seisoi, — olivathan he vaan vapaa-ajattelioita, joidenka tie viepi helvettiin ja joille ei oikeastaan olisi luvallista kulkea vapaina ympäri.
Entäs papit sitten, joita hän ennen oli pitänyt oikeina velhoina ja joidenka vallasta ei kukaan voisi vetäytyä! Olivathan he elinkeinon harjoittajia niinkuin hänkin.
He saarnasivat ja varoittivat noista vaarallisista vieraista tavaroista, ja pysyttelivät uhrilaumaa ympärillään lupauksilla ja uhkauksillaan.
Törres uskoi helvetin olemassa oloa mahdolliseksi; mutta hän näki selvään, että jos kansan sallittaisi epäillä sitä, niin menisi tuo suuri hyvä pappien ajama asia helvettiin päin.
Tähän aikaan alkoi Törresin elämä saada senmoisen luonteen, jota hän piti varmimpana ja luotettavimpana ja jota voipi seurata syöksemättä alas tahi pysähtymättä syvänteiden eteen. Hän viitoitti nyt elämänsä tien lukuun ottamatta muuta kuin rahoja ja omaa tahtoansa.