Mutta Törres ei tyytynyt neuvoihin ja kehoituksiin; hän sai pankinjohtajankin kääntämään huomionsa tähän uuteen voimaan. Pankinjohtajalla oli nimittäin talossaan vuokrattavana puoti, joka oli juuri sopiva herra Jessenille.
Pankki oli siis avoinna alkavalle krediitille. Törres lupasi kyllä hankkia lainan ja niin pian kuin Jessen alkoi taipua tähän, kokoontui hänen ympärilleen joukko kauppa-asioitsijoita, jotka toivottivat hänelle onnea ja tarjosivat hänelle kaikkea tavaraa, mitä hän vaan tahtoi.
"Kun sinä nyt perustat kauppasi, niin tulee sinun kosinnastasi varmaan täyttä totta", — sanoi Törres eräänä päivänä.
Anton Jessen hypähti ja katsoi pitkään Törresiin, eikä voinut käsittää oliko se totta vai leikkiä. Mutta Törres jatkoi aivan viattomasti:
"Neiti Thorsen on epäilemättä ensimmäisiä alallaan tässä kaupungissa."
"En minä juuri mielelläni toivoisi, että rouvani kaupittelisi puodissani."
"Pariisissa kaupittelevat kaikki kauppiaitten rouvat, jos vaan ovat kauniita", — sanoi Törres, joka huomasi nyt, että hänen tuumansa alkoivat toteutua.
"Silloin loppuisivat myöskin nuo tyhjät puheet", — lisäsi Törres ja nousi ylös, mennäkseen avaamaan etehisen ovea, jossa samassa soitettiin.
"Mitä sinä tarkoitat? — kysyi Jessen neuvottomana.
"Olethan sinäkin tietysti kuullut, mitä neiti Thorsen'ista ja minusta puhutaan; kun samassa puodissa kaupittelee, niin pianhan sitä kerrotaan … mutta se on vaan puhetta…"