"Sinä liioittelet, Kröger!"
"Jota hän ei koskaan tule unohtamaan. Rouva Knudsenista on hän minut erottanut ja tehnyt tyhjäksi meidän vanhan ystävyytemme. Hän on pakottanut meidät kilpailuun, joka tuottaa häviön meille kummallekin. Hän pakoitti minut ottamaan Jessenin turvakseni, ja nyt otti hän hänet pois, sitä pikemmin viedäkseen meidät kaikki teurastuspenkkiin —"
"Sinä olet hullu, Kröger! Tuo yksi ainoa mies —"
Mutta Kröger jatkoi kovasti liikutettuna:
"Ja pääoma, josta mainitsin, se on menetetty viimeiseen penniin asti. Minä olen ollut pakoitettu haalimaan kokoon sieltä täältä, ylläpitääkseni kauppaliikettä, ja sittenkin menee se alespäin huimaavalla vauhdilla. Jos hänen onnistuu saada rouva Knudsen kieltämään minulta endossementtiä, niin olen minä samassa häviöllä."
"Herra Jumala, onko se totta?" — huudahti yliopettaja, joka samassa tuli totiseksi.
"Ja minä kuin toivoin tällä liikkeelläni hankkivani rikkautta Julialle ja apua monelle muulle", sanoi Kröger, pudoten raskaasti tuolilleen istumaan.
"Nyt toteutuu varmaankin vaimoni katkera ennustus että minä tulen hävittämään kaikki. Hän tulee olemaan oikeassa, samoin kuin kaikki muutkin — hän ja koko kaupunki."
Hän lyyhistyi tuoliinsa ja yliopettaja istui äänettömänä, unohtaen sikarinsa. Kaikki hiljeni tuossa vanhassa talossa; kadulta ei kuulunut hiiskaustakaan eikä huoneesta muuta kuin silloin tällöin Krögerin raskas huokaus, haihtuen korkean katon alla, josta vanha enkelinpää kummastellen tuijotti häntä.
Sillä välin oli kaupungilla paljon tekemistä Anton Jessenin ja hänen komean puotinsa kanssa, jonka vertaista ei koskaan ennen oltu nähty, ja joka muistutti pikemmin sivuhuoneilla varustettua salonkia, missä nuori rouva ja kaksi muuta nuorta naista palvelivat yleisöä, ja herra Jessen kulki edestakasin antaen ainoastaan käskyjä ja neuvoja.