Anton Jessen ja hänen rouvansa olivat komea pari ja sopivat hyvin toisilleen. Jessen oli tumman verinen ja kylläksi pitkä näyttääkseen kauniilta pienen vaaleaverisen rouvansa rinnalla, jonka sievä vartalo mustassa silkkileningissä esiintyi erinomaisen edullisena kirkkaassa valaistuksessa kalliitten loistava väristen kankaitten keskessä. Hän punastui helposti ja hänen katseessaan oli aina jotakin varovaisesti hyväilevää.
Hänen oli jo tullut tavakseen hoitaa miestänsä ja estää häntä rasittamasta itseään, sillä sitä ei hän kärsinyt. Jo häitten jälkeisestä päivästä oli vanha rouva Jessen saanut suuret ajatukset miniästään, tavatessaan hänet täysinpukeutuneena kodissaan, sillä aikaa kuin Anton parka, joka oli tottumaton suuriin kemuihin, makasi vuoteellaan päätaudissa nauttien kauravelliä.
Jesseniä tyydytti hänen rauhallinen hellyytensä ja rouva puolestaan oli kiitollinen miehelleen, ettei tämä vaivannut häntä kysymyksillä. Jessen oli taas hänen nuoruutensa unelma: tuo sievä nukkepoika; tuo toinen oli kuin synti, musta ja vastustamaton.
Törres Vold oli pannut toimeen koko liikkeen ja järjestänyt kaikki oman suunnitelmansa mukaan. Herra Jessen oli päättänyt uhrata aikansa kauppatoimille ja lahjojensa viljelemiseen, joita hän nyt varmuudella luuli omistavansa kirjallisella alalla. Hänen tarkoituksensa oli nyt ääneensä lukemalla rouvalleen hyviä ja arvokkaita runoja, kehittää aistiansa ja korvaansa, sekä siten viljellä lahjojansa, jotka niin kauvaksi aikaa olivat saaneet jäädä käyttämättömiksi.
Mutta ennenkuin hän huomasikaan, oli hänen pieni kotinsa muuttunut iloiselle nuorisolle kokouspaikaksi, jossa kyllä paljon huviteltiin, mutta kirjallisuudesta ei mitään välitetty, ja joka ei suinkaan ollut sopiva maanala henkisten lahjojen viljelemiseen.
Hän valitteli tästä rouvalleen ja pari päivää sen jälkeen sanoi Törres
Vold sattumalta:
"Tiedätkö Jessen, minua kummastuttaa että sinä, jolla on niin paljon korkeampia harrastuksia, voit tyytyä seuraan, jossa ainoastaan syödään ja nauretaan."
"Kuka on sanonut että siihen tyydyn?" — vastasi herra Jessen katkerasti, otsaansa pyyhkien.
"Mutta hyvä veli, sinunhan tulee määrätä tapa talossa. Sinun pitäisi keksiä jotakin joka meitä muitakin kohottaisi."
"Anton lukee niin kauniisti", — sanoi rouva Jessen katsomatta ylös työstään.