"Lukee? Mitä sitten?" — kysyi Törres hämmästyneenä.
"Varsinkin runoja."
"Ah, mitä sinä nyt siitä puhut?" tiuskasi Jessen.
Mutta Törres ei jättänyt häntä rauhaan ennenkuin sai hänet lukemaan pienen näytteen. Ja vielä samana iltana täytyi Jessenin lukea koko "Terje Vigen" ihailevalle kuulijakunnalle. Siitä hetkestä alkaen käytti herra Jessen kaiken vapaan aikansa yhä uusien runojen oppimiseen; ja niinpiankun joku vaan ehdotteli että kokoonnuttaisiin hänen tahi jonkun muun luo, oli hän heti valmis. Äitinsä oli ihastuksissaan hänen lahjoistaan.
Tällä tavalla kului kevät ilossa ja päivänpaisteessa, ja yhtä varmaan kuin kuukaudet seurasivat toisiaan, yhtä säntillisesti tuotiin vekselit lunastettaviksi, uudistettaviksi tahi muutettaviksi lukemattoman monella tavalla.
Mutta herra Jesseniltä ei puuttunut koskaan keinoja. Ensimäinen rahatulva kaupassa ei täyttänyt ainoastaan hänen kirjojaan, vaan siitä jäi myöskin säästö, joka riitti sekä kalliiseen talouteen, että ensimäisiin vekseleihin. Hän oli varustanut huoneensa täyteen syksyä ja talvea ajattelematta.
Kului kuusi kuukautta ja kaksitoistakin ja vielä kolme lisäksi, vaikka jo vähän vaivaloisemmin. Kauppamatkustajain naamat venyivät. Mutta niitä oli niin paljon. Ainahan sitä sai mitä halusi ja luotto tuli sitä sitkeämmäksi mitä enemmän sitä kiskoi, siksi kunnes pankinjohtaja Christensen eräänä lauvantai iltapäivänä kutsui pankin johtokunnan kokoukseen lukittujen ovien taakse.
XV.
Edellisenä päivänä — perjantaina — oli Törres Vold lähtenyt aikaiseen kotiinsa puodista. Rouva Knudsen oli kutsunut hänet illalliselle pastori Opstadin kanssa. Hän oli kiittänyt ajatuksiinsa vaipuneena ja lähtenyt kotiin.
Nyt istui hän suuren paperikasan keskessä joita kosketellessaan hänen kätensä vapisivat; kuullessaan koputuksen ovelle säpsähti hän ja vaaleni.