"Mutta on täällä kunnon miehiä toisellakin puolella", arveli Gustaf
Kröger; "kun vaimo kieltää, niin tulee palveluspiian vuoro — sanoo
Lutherus."
Toiset nauroivat; mutta Jolla Blom, joka pinnisti korvansa kuullakseen joka sanan, sanoi puoliääneensä Julialle:
"Ei se oikea, — se ei ole se oikea."
"On, neiti!" vastasi Kröger, "se oikea Martti Lutherus, joka lepää
Saksinmaassa haudattuna."
"Lutherus!" sanoi yliopettaja huoaten helpoituksesta ja hieroen käsiään; "hän on ainakin hyvä auktoriteetti."
Rouva Knudsen katsoi alas kutimeensa; mutta täti Sofia, joka oli tullut sisään, virkkoi: "Kyllä niitä on naisia, jotka eivät sen parempaa ansaitsekaan".
"Ei, kuulkaa te!" huudahti rouva Steiner ja lakkasi samassa nauramasta, "sitä ei voi sanoa kukaan joka tuntee miehet."
"Tuntee miehet — he! — tuntee miehet —" sanoi täti Sofia pistelijäästi; mutta ei voinut keksiä tällä kertaa mitään niin purevaa jatkoa kuin olisi tahtonut.
"Rakkautta ei saa halventaa", sanoi Julia painavasti; mutta sävähti samassa tuli punaiseksi.
"Rakkautta! —" vastasi hänen isänsä. "Tarkoitat kai avioliittoa, lapseni."