Törres päästi lantin syvään, turvalliseen housuntaskuunsa; mutta hän säikähti kuitenkin niin, että hän vapisi eikä tiennyt, minnekä katsoa.
Ne nauroivat — nuo molemmat muut; ja kun samassa rouva Knudsen laskeutui alas konttoorista, kysyi herra Jessen:
"Eikö niin — rouva? että tuon pitää totuttautua seisomasta kädet taskuissa."
"Sen herra Vold varmaankin on pian itsekin ymmärtävä", vastasi rouva katsomatta kumpaiseenkaan.
Törres unohti tuossa tuokiossa kokonaan tuon kurjan kymmenen äyriä. Rouva oli suorastaan ottanut häntä puolustaakseen, vieläpä muuttanut hänen nimensäkin — joka ei koskaan olisi pistänyt Törresin itsensä päähän. Mutta hän huomasi hetipaikalla, kuinka paljoa hienompaa olisi olla Vold kuin Snörtevold. Kuinka hän oli kiitollinen tuolle rouvalle; hän kyllä vartioisi rahalaatikkoa hänen puolestaan.
Mutta herra Jesseniltä repesivät silmät suureksi ja hän suvaitsi alentaa itsensä irvistämään pilkallisesti neiti Thorsenin nähden.
Vielä oli Törresillä yksi liikutuksen hetki tänä pitkänä ja merkillisenä päivänä. Se oli silloin kuin rouva Knudsen pieni raharasiansa kainalossaan tuli alas konttoorista hakemaan päivän kuluessa kokoontuneita rahoja. Mutta kun häh oli nähnyt, miten se tapahtui, ei hän enää ollenkaan hätäillyt noista kymmenestä äyristään; ei niitä laskettu eikä niitä kyselty; — ja mitäpä se olisi hyödyttänytkään? ajatteli hän. Jo ensi päivästä alkaen oli Törres selvillä siitä, että laatikosta voitaisiin joka päivä näpistää vähäsen, kunhan vaan otettiin vähän kerrallaan, ja kun ainoastaan hän otti.
Ja taas katseli hän epäluulolla tuota hienoa herra Jesseniä, joka veti ylleen uuden kevätpalttoonsa ja sytytti sikarin, lähtiessään ulos puodista. Hansikkaat oli sillä myös; ne maksoivat yli 2 kruunua, sen tiesi Törres jo. Ei kuuna päivänä tässä olleet asiat oikein.
Kun kaikki oli valmiina puodissa, joi neiti Thorsen nopeasti teensä rouvan luona ja kiiruhti kaupungille tapaamaan tuttaviaan.
Törres sitä vastoin söi julmalla ruokahalulla ne makuisat voileivät, jotka Bertha oli valmistanut hänelle ja kun hän ahmi niitä, istui toinen vieressä kyökin penkillä ja riemuitsi sydämmensä pohjasta.