Rouvalla oli ollut paljon pään vaivaa, mihin hän sijoittaisi Törresin, kertoi Bertha; ensin oli hän ajatellut pientä kammarikommakkoa rantamakasiinissa, jossa hän oli maannut ensi yönsä. Mutta Bertha oli toimittanut niin, että rouva kannatti sängyn yläsillalle pieneen huoneesen, jossa Knudsen vainajalla, joka joutohetkinään ahkerasti nikkaroi, oli ollut jonkunlainen työhuone.
Kun Törres oli aivan voivuksissa väsymyksestä, tahtoi hän heti syötyään päästä levolle; ja Bertha näytti hänelle tietä tulen kanssa.
Yläsillalle nousivat portaat melkein keskeltä rakennusta ja siitä meni käytävä huoneen molempiin päätyihin. Tuon vanhanaikuisen avaran vesikaton alla oli kahden puolen käytävää useita vaatesuojia ja pieniä yliskammareita ja yhden niistä sai Törres asuakseen. Bertha vei hänet sinne ja lupasi kantaa pois höyläpenkin sekä siivota roskat nurkista. Törres oli ylen tyytyväinen: valkonen vuode, tuoli, pöytä ja pesulaitos — se oli toki aivan toista kuin luhdilla siellä kotona pimeässä kolkassa muiden poikien kanssa.
Sytytettyään kynttilän, otti Bertha tavaransa ja meni ovesta ulos.
"Tuolla on minun kammarini", sanoi hän ja osoitti pieniä rappuja käytävän päässä, jotka veivät rouva Knudsenin huoneisin, ja siinä ihan vieressä oli Berthan kammarin ovi.
Törres ymmärsi että hänen pitäisi olla kohtelias ja sanoi:
"Eipä ole kaukana." Bertha uhkasi häntä kädellään, hymyillen lempeästi.
"Mutta kukas asuu tuolla?" kysyi Törres ja osoitti toiseen päähän, josta myöskin näkyi valkonen ovi.
"Sielläkö!" vastasi Bertha pilkallisesti; "siellä asuu vaan neitsyt
Thorsen; vaan se on ulkona suurimman osan yöstä sulhasiensa kanssa."
"Sulhasiensa?"