"Niin —- sinä et vielä tunne näitä kaupungin tyttöjä, mutta ole varuillasi", ja sen sanottuaan meni hän omalle puolelleen.
Vaikka olikin ihan väsyksissä, otti Törres kuitenkin rahansa esille, kun oli ensin tarkastanut, ettei ollut ketään käytävässä rakojen läpi tirkistämässä.
Erityisellä hellyydellä silmäili hän tuota kymmen äyristä, jonka hän oli ottanut kassasta; ja hän alkoi laskea, kuinka ne voisivat lisääntyä, kuinka paljon hän uskaltaisi ottaa, mihin voisi sijoittaa pääomansa, — mutta nyt oli hän niin peräti väsynyt, että tuskin sai rahansa piiloon ja vaatteet päältään, kun vaipui sikeään uneen. —
V.
Päivät kuluivat; ja Törres teki työtä niin, että makasiini renki Simo
Varhoug sanoi hyvälle ystävälleen Halvor Röidevaagille:
"Siinä on piru tuossa nuoressa miehessä. Tuskin on päänsä sängystä nostanut, niin on hän kaikkialla. En saa nenääni niistää, niin on hän jo niskassani. Ja koko rantamakasiinin osasi se peijakas ulkoa jo kolmantena päivänä, — joka tynnörin, joka köyden pään, ja olenpa varma, piru vieköön, että hän tuntee nimeltään joka rotankin."
Samassa huudettiin Simoa ylhäältä päin ja hän kiiruhti tiehensä jättäen makasiinin oven auki jälkeensä. Alhaalle jäi Halvor Röidevaag odottamaan; hänellä olisi ollut Simolle jotain sanottavaa.
Etelätuuli puhalteli vuonoa pitkin raskaasti huokaillen; ja syyssade kasteli lakkaamatta puolipimeää kaupunkia. Halvor Röidevaagilla oli hyvää aikaa, sillä hän oli venhemies; hän istui venheessään ja katseli rouva Knudsenin suurta rantamakasiinia ja sitten tarkasteli hän Brandtin rantamakasiinia; mutta kun hän pisti tulta piippuunsa, vei tuuli venettä; ja kun hän vihdoinkin sai sen palamaan tuulesta ja sateesta huolimatta, oli siellä juuri muuan konttoristi sillalla, joka huusi häntä soutamaan itseään tullikammarille 10 äyristä. —
— Vaikka Törres oli uneksinut rohkeita unelmia ja kuvaillut voivansa yhdellä askeleella hypätä koko siihen komeuteen, oli hän alussa ihan huumautunut tuosta suuresta liikkeestä.
Hän keksi pian, että oli olemassa eräs hiljainen aitaus, jonka herra Jessen ja neiti Thorsen olivat tehneet keskelle puotia ja jonka yli hänen ei ollut lupa nousta; mutta hän oli olevinaan niin kuin olisi ollut aivan luonnollinen asia, että hän piti huonomman osan puotia itseään varten, kunnes hän olisi oikein perehtynyt kaikkiin asioihin.