Silloin sai hän uudet vaatteensa. Ne olivat maksaneet niin äärettömän paljon, että hänen ikäänkuin pahan oman tunnon pakoituksesta täytyi kierrellä rahalaatikon ympärillä, kunnes koko summa oli saatu takaisin.
Mutta jo ensimmäisenä päivänä kun hänellä oli kaupunkilaisvaatteet yllään, oli mahdotonta ylläpitää tuota näkymätöntä aitausta puodissa. Ei voinut pistää kenenkään päähän lähettää noin hienoa miestä alas makasiiniin noutamaan jauhosäkkiä, — sen huomasi heti herra Jessenkin, kun hän pilkallisesti tarkasteli uutta pukua ja löysi sen täynnä vikoja ja poimuja.
Neiti Thorsen ei uskaltanut tunnustaa itselleen mitä hän tunsi; mutta hän sanoi ystävilleen, että sellaista muutosta ei hän olisi voinut luulla mahdolliseksi. Oikeissa vaatteissa oli herra Vold oikein huomattavan, melkein erikoisen näköinen! Hän oli leikkuuttanut tukkansa ja ajattanut pois tuon tyhmän näköisen untuvaparran, niin että jälellä oli vaan vaaleat viikset.
Rouva Knudsen itse hämmästyi ja punastui, kun näki hänet ja ihmiset alkoivat huomata tuota uutta puotilaista, — niin, herra Jessen teki vielä senkin huomion, että vieraat ja pikkulapset ehdottomasti kääntyivät Törresin puoleen, niinkuin olisi hän ollut ensimmäinen mies puodissa.
Itse oli Törres onnellisempi kuin koskaan ennen. Joka kerta kuin hän kuuli hopearahain helisevän laatikossa ja setelien ratisevan, kun niitä oiottiin, kävi kuin iloinen virtaus hänen läpitsensä. Hän oli alituisessa toimessa aamusta iltaan eikä tarvinnut enää kysellä keneltäkään mitään.
Tämän nuoren miehen vilkkaus elähytti pian muitakin, niitä, jotka tulivat, ja niitä, jotka menivät, koko liikettä. Ihmisten tuli halu ostaa tästä puodista, jossa oli niin vilkasta, jossa ostajat aina olivat hyvällä tuulella ja palvelijat tuiskuna lentivät tiskin ja hyllyjen väliä.
"Uudet luudat lakasevat parhaiten", sanoi herra Jessen; "mutta ajan ollen pysyy paras yleisö puodissa kuitenkin siksi, että liikettä on johtamassa todellisesti sivistynyt henkilö."
Neiti Thorsen nyökäytti hyväksyvästi päätään, mutta Törres, joka oli kuullut huomautuksen — ja se olikin sen tarkoitus — laskeutui heti muutamia asteita.
Ollen köyhä mäkitupalaisen poika tiesi hän hyvin kyllä, missä säätyrajoitus oli olemassa talonpoikain kesken. Mutta se suuri aukko, joka eroitti maalaiset kaupunkilaisista, se saattoi hänet epävarmaksi ja araksi.
Eivät olleet nuo suuret totiset voimat: uskonto ja laki, sen enemmän kaupunkilaisten puolella kuin muidenkaan; sen verran oli hän jo nuoruudessaan nähnyt, että niin hyvin käräjäkujeita ja konnankoukkuja kuin tekopyhyyttä osasivat talonpojat yhtä hyvin kuin herratkin.