Ei, ei hän ole suuttunut; mutta nyt pitää hänen mennä, ja hänen täytyy uskoa.
Kyllä, kyllä, ja hän kertoo hänelle —
Ei, nyt täytyy hänen ihan todella mennä, ja neiti veti pois kätensä.
Törres nousi ylös ja sanoi nöyrästi: "Kun te käskette, niin minun täytyy totella."
Mutta ovella mennessään hän kuiskasi:
"Enkös minä ollut kiltti, että menin, kun te pyysitte?"
"Olitte — kiitoksia!" kuiskasi neiti pimeässä vastaan: "hyvästi!"
Neiti Thorsen kuunteli, kunnes ei enää kuulunut risahdustakaan ja tunsi itsensä niin äärettömän iloiseksi, että Törres oli niin kiltti ja meni, kun hän sitä pyysi. Ja tuota luuli hän ajattelevansa tunnin tuntinsa perästä, vaikka jo oli aikoja sitten nukkunut; ja aamulla ei hän ollut varma siitä, eikö kaikki ollutkin vaan unta.
VII.
Oli syöty päivällinen; Gustaf Kröger istui nojatuoliinsa vaipuneena ja luki vähän, ennenkun nukkui; ei kestänytkään kauvan, ennenkun valo katosi lyhyenä syyspäivänä.