"Niin, se on nyt kerran niin, etteivät vanhat piiat kärsi —"
"Vanhat piiat! —" sanoi täti Sofia; "tuon sanan on hän tuonut perheesen, sinä et käyttänyt sitä ennen, Gustaf."
"Niin, mutta ethän sinä voi kieltää, että olet vanha ja — ja naimaton?"
"Sitä en kiellä."
"Niin. no," Kröger haukotteli vähän, pani kirjansa pois ja sulki silmänsä, "muutahan minä en ole sanonutkaan".
Hetken kuluttua hän kuorsasi tasaisessa tahdissa, täti Sofian sukkapuikot laskeutuivat levolle nekin ja Julia antoi sanomalehden liukua lattialle; itse hän vaipui unelmiinsa. Sitten kun hän oli palannut ulkomaanmatkaltaan Dresdenistä ja varsinkin nyt kun hänestä ja rouva Steineristä oli tullut ystävät, oli kaupunki ja kaikki ihmiset alkaneet tuntua hänestä niin vierailta. Kaikki naiset — niinkuin esim. pankinjohtaja Christensenin rouva ja monet muut, jotka hän tunsi äitinsä ajoilta, ne katsoivat häntä niin kummallisilla silmillä — niin ainakin hänestä näytti.
Ensi päivänä olivat ne kaikki häärineet hänen ympärillään ja kutsuneet häntä luokseen; ja hän oli kertonut ja aina uudelleen kertonut olostaan ulkomailla - kaikki, mitä oli kokenut, nähnyt ja syönyt.
Mutta jonkun ajan kuluttua katsoi hänen ystävänsä Jolla Blom velvollisuudekseen sanoa Julialle, että hän koko kaupungin mielestä oli naurettava tuon ulkomaan matkansa kanssa, josta hän kertoi kaikkialla Niitähän oli niin monta muuta, jotka olivat matkustaneet — esimerkiksi rouva Christensen, joka oli miehensä kanssa käynyt Pariisissakin, ja sitäpaitse konsuli With — hän ainakin oli matkustellut! — ja hän oli sanonut, että Dresden on ikävä luola.
"Mutta, hyvä ystävä," väitti Julia vastaan, "nehän kysyivät kaikki ja tahtoivat tietää —"
"Ja sitäpaitse, eihän kaikilla ole varaa matkustaa," jatkoi Jolla Blom, jolla oli sydän täynnä, "ja silti ne arvelevat, ett'ei siinä nyt ole mitään ylpeiltävää — niin ne sanovat — ja että on täällä yhtä hyvä täällä kotonakin, — koskapahan niin moni muu tulee täällä toimeen."