Äidin kuoleman ja ulkomaan matkan jälkeen oli hän tullut hiukan varmemmaksi; mutta uusia epäilyksiä iti hänessä hänen suhteestaan rouva Steineriin.
Miehistä ja yhä vaan miehistä sai hän nyt kuulla puhuttavan. Julian eteen aukeni kehnouden ja epäpuhtauden kuiluja; vaikkei hän kaikkea ymmärtänytkään, niin sai hän kuitenkin niin perinpohjaisen opetuksen, että hän joutui hämmilleen oman isänsäkin tähden.
Sillä hänen ystävänsä oli nauraen sanonut senkin: ettei hänen isänsä ollut hiuskarvan vertaakaan parempi kuin muutkaan miehet.
Mutta että kukaan voisi sille nauraa! — ja vielä Lulli, joka oli kokenut tuon kauhean asian: olla naimisissa sellaisen miehen kanssa, ja että samanen, joka niin uljaasti oli puhtautta puolustanut ja niin kalliisti ostanut kokemuksensa miesten pohjattomasta epäsiveellisyydestä, kuitenkin voi alinomaa liehakoida noiden miesten ympärillä — tai ainakin antaa heidän liehakoida itsensä ympärillä!
Eikä sillä, että hän ei olisi puhunut suutaan puhtaaksi; ne kyllä saivat kuulla kunniansa; hän tunsi heidät pohjaa myöten ja sen kyllä saivat tietää.
Mutta ne vaan nauroivat ja tulivat yhä uhemmin takaisin. Ne parveilivat hänen ympärillään, niinkuin olisivat oikein tahtoneet tulla ruoskituiksi ja saada kuulla kaiken kurjuutensa maailmalle julistettuna.
Hupaista se oli, se on vaan varma; mutta Julian pää joutui siitä pyörälle; hän halusi päästä Lullin atelieriin, istuessaan siinä ja ollessaan pahalla tuulella, kun ei häntä kuulunut tulevaksi.
Sillä rouva Steiner oli muuttanut asuntonsa uudenaikaiseksi atelieriksi. Ja se vaikutti kaikkiin, joiden oli lupa tulla sinne: nuo hämärät huoneet, joihin yhtäkkiä tuli heleätä valoa muutamin paikoin; kaikkialla mattoja ja uutimia ja varjostimia; rohkeita alastomia piirustuksia; rouvan omat maalaukset, joiden vapaiden värien edessä kaikkien auktoriteettien täytyi väistyä; nuo tuolit, joissa ei ollut mahdollista kenenkään istua; matalat divaanit, — kaikki tämä tuon kauniin elävän miehen lesken ympärillä teki asiantuntevaan sen vaikutuksen, että tässä oltiin juuri sillä linjalla, joka erottaa ylen määrin hienontuneen siitä, joka jo on epäsiveellistä.
Täällä pidettiin pieniä hienon hienoja päivällisiä, joissa tarjottiin viiniä yllin kyllin, sikareja ja peittelemätöntä puhetta. Mutta seuraavana päivänä kävi väristys koko kaupungin läpi, niinkuin olisivat helvetin portit hetkeksi auenneet.
Mutta kaikista enin huvittivat Juliaa nuo pitkät hämyhetket, kun hän ja rouva Lulli loikoivat divaanilla poltellen paperossia ja likööriä maistellen; silloin oli Julian oppitunti. — Soitettiin etehisessä; mutta Julia ei mennyt avaamaan, vaikka hän oli melkein varma siitä, että se oli hänen ystävänsä, joka tuli. Hän rakasti ja ihaili Lullia, mutta hänestä tuntui kuitenkin usein — niinkuin esim. tänä iltana — että oli jotain, joka odotti häntä, niinkuin joku tuomio, jonka ohitse hän ei voinut päästä.