Jok'ainoa aamu oli neiti Thorsen tervehtinyt herra Jesseniä hänen tullessaan puotiin katseella, joka — vaikkakaan herra Jessen ei usein siitä suuresti välittänyt — kuitenkin vakuutti häntä siitä, että hän niin hyvin täällä kuin kotonaankin äidin luona oli hemmoteltu suosikki.
Mutta seuraavana päivänä, kun Törres yöllä oli ollut hänen luonaan, sanoi neiti Thorsen: hyvää huomenta! katsahtamatta Jesseniin kun tämä tuli puotiin.
Ja samassa silmänräpäyksessä näytti hänestä että salainen liiton kipinä lensi noiden kahden toisen välillä; se oli ainoastaan pikainen värähdys Törresin kasvoissa, kun tämä seisoi puodin pimeämmässä osassa ja teki kauppaa muutamien maalaisten kanssa.
Ja kuta enemmän päivä kului, sitä varmemmin tunsi herra Jessen, että tässä oli jotain kätkettynä. Ei koskaan ollut hän ollut puoleksikaan niin ystävällinen kuin nyt. Mutta kun hän ennen yhdellä ainoalla silmän luonnilla tai käden hivelyllä oli saanut hänet punastumaan ja onnesta loistamaan, niin ei se näyttänyt tänä päivänä ollenkaan häntä ymmärtävän.
Lopuksi — vähää ennen kuin kaasu sytytettiin iltapäivällä — uskalsi hän melkein epätoivoissaan neiti Thorsenin kylmyydestä mennä pidemmälle kuin koskaan ennen, ja aikoi suudella häntä takaapäin poskelle.
Mutta silloin kääntyi neiti Thorsen päin ja sanoi loukatun neitseellisyytensä ankaralla äänellä: "Mutta herra Jessen! — oletteko te tullut hulluksi?"
Jessen'in polvinivelet vapisivat ja hän tunsi kylmiä hikipisaroita silmäinsä alla. Eilen, toispäivänä ja kaikkina muina päivinä oli hänellä ollut tyttö hallussaan — ja nyt se oli yhtäkkiä pujahtanut tiehensä. Mutta juuri se, että hän sisällisesti oli vakuutettu siitä, että hänellä ei ennen olisi ollut rohkeutta ottamaan häntä, se vuodatti hänen suruunsa sietämätöntä katkeruutta, jonka kivut häntä sanomattomasti kirvelivät, sillaikaa kuin tuo suuri viekas talonpojan tallukka siinä iloitsi ja riemuitsi.
Ja neiti Thorsen, joka ei voinut selittää hänen rohkeuttaan tänä päivänä, oli pahasti hämillään. Jos se olisi tapahtunut eilen, olisi hänen sydämmensä ollut kokonaan herra Jessenin oma; mutta tänäpäivänä oli todistettava herra Törres Voldille, että hän oli puhunut totta sanoessaan ett'ei hänen ja herra Jessenin välillä ollut mitään salaista liittoa.
— Kun hänen poikansa illalla tuli kotiin hajamielisenä ja hermostuneena ja teki hämäriä viittauksia, ei rouva Jessen enää voinut pidättäytyä sanomasta:
"Sinun pitäisi varoa itseäsi, Anton! se saattaa tulla sinulle liika rasittavaksi — tuo naisseura."