Välittämättä muutamista poikasista, jotka kysyivät olisiko hänellä mitään kantamista — eihän hänellä ollut mitään, lähti hän tunkeutumaan kaupunkiin, osoittamatta ainoallakaan kasvojen liikkeellä, kuinka mahtavasti tämä häneen vaikutti.
Mutta yhtäkkiä tuli häntä vastaan jotain aivan erinomaista. Se oli nuori, hieno nainen — kurottu ja keikistetty, jalassa hienokärkiset kengät ja suuri hattu poikittain päässä. Ennenkun itsekään tiesi, sivalsi hän lakin päästään niinkuin papin edessä, ja nainen punastui, vaikka ei voinutkaan olla tyytyväisenä hymyilemättä.
Ei hän hänen kauneuttaan, — sillä Törres oli tuskin nähnyt hänen kasvonsa, eikä myöskään puvun kalleutta, mutta se somuus! — että nainen voi näyttää noin somalta, se oli hänen mielestään yliluonnollisen mestarillista. Törres oli nähnyt naisia ennenkin — sekä vaatteissa että ilman; mutta moista ei hän ollut koskaan aavistanut. Ja joka kerta kuin hän tuli naista vastaan, niin vavahti hän ja jäi tuijottamaan jälkeen; mutta ei kukaan ollut sellainen kuin tuo ensimmäinen, eikä hän enää ottanut lakkia päästään.
Puolille päivin oli Törres jo sen verran tutustunut kaupunkiin, että hän tiesi, missä ihmiset eniten oleskelivat. Pienet ja ahtaat kadut hän pian hylkäsi; mutta pääkadut, missä huoneet olivat kivestä — ja äärettömän suuret ikkunat yhdestä ainoasta lasista, joka oli niin läpikuultavaa kuin kirkas ilma, ja joissa kuitenkin oli niin hyvä katsella kuvaansa — niitä myöten kuljeskeli hän tuntikausia.
Kaupungin komeimman puodin nimi oli Brandt; se oli naisten puoti, johon kuului koetushuoneet ja ompeluhuone. Mutta vanhalta muistilta myytiin siellä myöskin kahvia, teetä ja sikareita, joita oli näytteillä erityisessä uutimilla verhotussa ikkunassa.
Kaupungin vilkas-liikkeisin katu levisi juuri Brandtin puodin edustalla, jossa paitse kolmea ikkunaa oli vielä lasiovikin. Tässä käyskenteli Törres koko päivän edestakaisin ja tutkiskeli. Hän koetteli arvata tavarain hintaa; mutta harvoihin tavaroihin olivat hinnat merkityt eikä niitäkään ymmärtänyt.
Brandtin lähin naapuri oli Cornelius Knudsen, jonka talo oli seinäkkäin Brandtin kanssa, mutta Knudsenilla oli vaan yksi ikkuna pää-kadulle, muu osa tätä laajaa rakennusta antoi ahtaalle sivukadulle ja päättyi alhaalla meren rannassa rantamakasiineihin ja tavaratontteihin.
Tätä liikettä johti Cornelius Knudsenin nuori leski, jota vastoin Brandtin suurta ja rikasta kauppahuonetta hoiti vanhan Brandtin vävypoika Gustaf Kröger.
Cornelius Knudsenin yhdessä katu-ikkunassa oli kaikkea sitä mitä oli Brandtillakin ja hiukan vielä lisääkin. Törres näki heti, ettei mikään täällä ollut niin kallista ja hienoa; mutta sitten oli tällä puodilla kolme jotenkin pölyistä sivukadulle antavaa ikkunaa, jotka olivat täynnä tavaroita, tervasta aina laivaköysiin saakka.
Näitä kahta naapuria tarkasteli Törres koko päivän, kunnes huomasi, että hänellä oli ankara nälkä. Eräästä leipurista osti hän nisuleivän ja siirappikakun ja nautti nämä ensimmäisinä kaupunkimaistiaisinaan.