"Sinä näyt tahtovan viedä minulta minun keksintöni — mutta varo itseäsi!" uhkasi Lulli hymyillen.
— Mutta Törres meni yöllä kotiinsa aivan huumautuneena, ei siitä, mitä oli juonut, vaan siitä, mitä oli kokenut. Rouva Steiner oli hänen mielestään ihmeolento; loistavampaa naista ei hän olisi voinut ajatella.
Mutta hänellä oli järkeä tarpeeksi, ettei kuitenkaan pyrkisi noin korkealla. Julia Krögerkin oli jo huimaavalla huipulla. Kaikki oli tähän saakka onnistunut hänelle; hyvää apua sai hän kaikkialta; ehkä hän tällä tavalla saisi kostetuksi Krögerille.
X.
Krögerin pidot joulun ja uudenvuoden välillä olivat niin vanhat, että niitä yhäkin vielä kutsuttiin Brandtin joulupidoiksi. Entisinä aikoina oli kaupunki ollut iloinen ja Brandtin varakkaassa talossa olivat virkamiehet ja porvarit laulaneet vanhoja lauluja ja pyöritelleet paljas kaulaisia naisia — somasti, hauskasti ja ilman turhaa kainoutta.
Julian äiti oli oikeastaan ollut ainoa tässä suvussa, johon tarttui tuo raskas uskonnollisuus, mikä viime vuosina oli tunkenut paikkakuntaan; ja niin kauan kuin hän eli, oli vanhoissa joulupidoissa vallinnut raskas mieliala.
Mutta nyt tahtoi Gustaf Kröger korvausta tästä ja monesta muusta, ja viime vuoden pidot olivat olleet suureksi suruksi ja harmiksi kaikille niille, joita ei oltu sinne kutsuttu. Ilo kesti myöhään yöhön ja se oli belzebubin juhla kaikille hengellisesti vaivatuille.
Jo valmistukset pitoihin huvittivat Krögeriä. Hän tahtoi yllä pitää vanhoja traditsiooneja. Mutta niinkauan kuin rouva eli, oli tämä pannut vastaan kaikkea, mitä toisen teki mieli, ja joka taholla koettanut vähentä juhlallisuutta. Nyt nautti hän oikein siitä, että sai tehdä kaikki suuremmoiseksi ja komeaksi hienon illallisen ja vanhojen viinien kanssa.
Tämä oli yksi niitä harvoja tilaisuuksia, jolloin Gustaf Kröger aivan unohti sen, mitä hän muuten alakuloisina hetkinään kutsui epäonnistuneeksi elämäkseen. Kun tuo vanha, arvokas talo oli täynnä valoa ja vieraita, kuvaili hän että sekä hän itse kuin myöskin kaikki muu oli oikella paikallaan; hän kuvaili, että naiset olivat comme il faut sekä pukuihin että käytökseen nähden, että nuoret herrat olivat sukkelia, että vanhat herrat korttipöytäin ääressä olivat mainioita miehiä, jotka virkistivät itseään hienossa seurassa.
Itse kulki hän tässä mainiossa seurassa iloisena isäntänä. Ja nyt, kun hän oli varma siitä, ettei hän missään, ei sisähuoneissa eikä kyökissä, kohtaisi vaimonsa hapanta naamaa, niin oli hän niin onnellinen kuin se, jonka on suotu tehdä kaikki nämä kunnon ihmiset iloisiksi ja tyytyväisiksi.