"Elkää luulko, että minä pelkään", huusi Törres; "odottakaa vähän, niin minä näytän!"
Hän hypähti ylös; tänä iltana oli hänellä rohkeutta vaikka mihin ja Juliasta oli hän varma; sillä lailla voi käyttäytyä ainoastaan se, joka oli suostuvainen. Iloisena ja onnellisena meni hän tapaamaan tulevaa appiukkoaan.
Rouva Steiner olisi tahtonut pidättää häntä, tästä tuli liika hullua, mutta hän karkasi käsistä, ja sitäpaitse — mitä voi hän siihen, jos tämä itserakas ihminen tekee tyhmyyksiä; kaikki ihmisethän ovat hemmotelleet häntä ja saaneet hänet luulemaan itsestään; mutta sehän nyt olisi pitänyt huomata, että suuri narri hän on.
Mutta kuinka oli oikeastaan Julian laita? Jokohan se hanhenpoika kuvaili voittaneensa voiton, joka oli jonkin arvoinen?
Ja yhtäkkiä tuli hän keskellä tanssin hyörinää alakuloiseksi tämä kaunis rouva; hän näki suuren eron entisyytensä ja nykyisyytensä välillä: ennen pääkaupungin hienoimpia naisia ja loistava ympäristö, nyt taisteli hän pienen pikkukaupungin neitosen kanssa maalta tulleesta puotipojasta — hän puristi nenäliinan kouraansa, viittasi luutnantit Filtvedin ja Tuftemon luokseen, toisen toiselle kupeelleen ja lähti etsimään Juliata ollakseen samalla varoillaan sitä vastaan, mitä oli tulossa.
Sillä välin etsi Törres uupumatta appiukkoaan kaikista huoneista. Hän oli humaltunut omasta menestyksestään. Ja sentähden oli hänellä vaan tämä yksi ajatus: He saavat vielä nähdä! — he saavat vielä nähdä — jok'ikinen.
Hän oli kuin toinen ihminen, joka ei ollut enää tuo varovainen talonpoika ja tuli vaan valosia kuvia mieleen: pankinjohtaja, toisten kasvava kunnioitus, rahat, Julia ja hänen ystävällisyytensä — he saavat vielä nähdä! — kunnes hän yhtäkkiä näki isännän juttelemassa konsuli Within ja muutamien muiden herrain kanssa konttorin ovella.
Hän säpsähti ehdottomasti nähdessään nyt tuon miehen, jota hän niin omituisella tavalla oli alkanut vihata jo ensi näkemästä; mutta hän lähestyi kuitenkin tarttuakseen sopivaan tilaisuuteen ja puhellakseen Krögerin kanssa konttorissa, jonka ovi oli sattumalta auki ilman vaihtoa varten.
Konsuli Withiä kutsuttiin korttipöytään, ryhmä hajosi ja isäntä meni konttoriin noutamaan sikareja.
Törres meni mukana. Konttorissa ei ollut valkeaa; ikkuna oli auki merelle päin; siellä oli viileää ja hiljaista, tanssin melu kuului vaan kaukaa.