Julia oli tyytyväinen, että pääsi näkemästä ystävätärtään, jonka uskottomuutta hän aavisti. Herra Vold, tuo kunnon mies ei olisi koskaan käyttäytynyt sillä tavalla, ellei joku toinen olisi häntä siihen yllyttänyt.
Ja se oli Lulli, joka ensin oli omasta puolestaan tahtonut leikitellä hänen kanssaan, ja sitten kun ei se onnistunut kostoksi pannut toimeen tuon kauhean kohtauksen.
Eikä hän koskaan voinut unhottaa sitä silmänräpäystä, jolloin Törres seisoi siinä hyljättynä, ja kun hänen isänsä oli aivan vimmoissaan ja hän — hänkin oli Törresin kieltänyt kaikkien hänen vihollisten kuullen. Hän ei voinut toisin menetellä, sillä eiväthän he olleet kihloissa; — mutta kuitenkin. —
Sitten tuli Jolla Blom ilmoittamaan kaikkia, mitä ajateltiin ja sanottiin kaupungilla. Hän puhui yhteen henkäykseen, jännitetyn näköisenä, kulmakarvat kohollaan, ettei olisi hypännyt yhdenkään sanan yli, jotka tulvivat ulos, ikäänkuin olisivat päästetyt painimen alta.
Ja niin otti kaupunki Julia Krögerin suosioonsa. Hän häpesi itse rouva
Steinerin kevytmielistä seuraa. Se ei sopinut hänelle. Ja nuo
huolestuneet ystävät äidin ajoilta saivat taas uutta toivoa pikku
Juliasta.
XIII.
Turhaan tuumittuaan mitä pappi oli tarkoittanut käynnillään, meni
Törres vuorostaan hänen luokseen, — myöskin iltasella.
Pappi pyysi hänet illalliselle, jonka oli lähettänyt hakemaan, sillä hän oli naimaton.
Tällä kertaa sujui keskustelu paremmin, ja Törres alkoi jo unhoittaa epäilyksensä. Olivathan he toisiaan niin lähellä, puhuivat samaa kieltä, ja olivat molemmat päässeet jotenkin pitkälle uudessa maailmassaan, kumpikin omaa tietänsä, ja pappi pitemmälle kun Törres.
Kerran, heidän puhuessaan tästä, sanoi pappi hymyillen: "Te olette omituinen ihminen; ette pelkää mitään, mutta kumminkin on teitä helppo pelottaa."