"Kuule nyt sana niin hyvä kuin kaksi! Tunnetko Sivert Jespersen'iä, jota myöskin Gefvintiksi sanotaan?"
"Kyllä, kiitos."
"Ehkä muistat nuo 200 tynnöriä suoloja, jotka ostit häneltä eräänä vuonna pohjoisessa Kinnissä."
"No niitä en taida niinkään pian unohtaa."
"Vastaa nyt pieneen, hyvin pieneen kysymykseen: pettikö hän sinua vai eikö pettänyt?"
"Konnamaisesti", vastasi Worse pontevasti ja vakuutuksella.
"No, näetkös! Tahdotko nyt vastata vielä yhteen kysymykseen: minkä luulet enemmän miellyttävän Herraamme, rehellisen merimiehenkö, joka pitää kitansa kiinni ja hoitaa laivaansa, vaiko tuommoisen valepyhän, joka varastaa pahemmin kuin kreikkalainen juuri kaikkivaltiaan Jumalan silmien edessä ja sitten jälestäpäin veisaa hänelle virttä vasten naamaa? Hä? Kummastako luulet hänen enemmän pitävän?"
"Sitä et tiedä sinä enkä minä, Randulf, sillä tuomio on Herran, joka tutkii sydämiä ja munaskuita."
"Munaskuita!" huusi Randulf pilkallisesti. "Sivert Jespersen'in munaskuita! Kylläpä maksaisi vaivan semmoista tutkia! Ei, ukkoseni! Herramme on mies, joka tietää mitä tekee, eikä anna pettää itseänsä."
"Sanonpa sinulle jotain — Tuomas Randulf! Jumalan kanssa ei ole suinkaan niin helppo sopia kuin he meille ovat opettaneet. Sillä, näetsen — kävisi kyllä laatuun hänen itsensä kanssa; mutta ensinnä on kaikki nuo tehtävät pyhän Hengen kanssa."