XV.
Voihan myrskyä kestää, jopa ankaraakin, kun ollaan mannermaalla.
Mutta kun tuulee lakkaamatta viikkokaudet, yöt-päivät pääksytysten, jotta ei kukaan enää tiedä tolkkua siitä, milloin toinen myrsky alkoi, toinen taukosi, silloin ovat ne harvoja, joita ei valloita tuskallinen ahdistus, varsinkin jos asuvat pienessä puukaupungissa aavan vuonon rannalla ja meri tuolla ulkona ulvoo.
Silloin taivas laskeutuu niin matalaksi että pilvet ikäänkuin laahaavat maassa, ja sadetta ja hyrskyä pärskyy kauas maalle; päivä on vaalean-harmaa keltaisine rajuilman välähdyksineen, ja yö on pilkkosen pimeä kuin ruumis-arkku.
Pahimmalta tuntuu kun makaa hereillä ja turvattomana vuoteellaan myrskyn vinkuessa pienillä, mutkikkailla kaduilla ja sen heiluttaessa kattorännejä ja heittäessä kattotiiliä maahan.
Kun ei ole nukkunut kelvollisesti moneen yöhön ja aamusta iltaan on katsellut ilmapuntaria ja tuota harmaata, pilvistä taivasta tahi autiota katua, jossa siellä täällä on rapakossa punasia pilkkuja muserretuista kattotiileistä, taikka kuunnellut kertomuksia kaupungissa tapahtuneista vahingoista ikkunoissa ja katoissa tahi satamassa — tahi kuinka tuli oli pääsemäisillään valloilleen viime yönä — tulipalo tämmöisessä myrskyssä! — silloin moni rupee epäilemään käykö maailma tavallista menoansa vai eikö se ole joutunut pois saranoiltaan, eiköhän kaikki repeä repaleiksi ja mene yhteen myttyrään, jotta meri pääsee vyörymään matalien rantakallioin ylitse ja heittämään talot ja kirkot ja koko komennon ulos vuonolle kuin tyhjiä tulitikkurasioita.
"Jumalan viha puhaltaa yli maan", sanoivat haugelaiset ja pitivät hattujansa kiinni mennessään rukouskokouksiin; ovessa heitti tuuli kaulavaatteen kulman vaimojen pään yli, jotka tulivat aivan pyöryspäisinä matalaan, hämärään kokoussaliin.
Siinä he sitten istuivat, toinen toiseen litistyen, ja joka luki, hän sai koroittaa ääntänsä mahdottomasti tai aivan vaieta kun myrsky oikein ankarasti ravisti ulkona olevia sarapuita sekä ovia ja ikkunoita.
Hiljaisuudessa, joka seurasi kun vihuri oli asettunut, rupesi hän taas lukemaan, mutta ääni oli heikko, ilman intoa ja reippautta. Ja he katselivat toveriansa, vaan rohkeutta eivät missään havainneet; naiset säpsähtivät jokaisesta tuulen puuskasta ja miehillä oli paljon ajattelemista.
Useat haugelais-laivat olivat paluumatkalla Itämereltä tai S:t Ybes'istä. He odottelivat odottamistaan, vaan ei mikään tullut ja tuuli kiihtyi yhä ankarammaksi — kääntyen lounaasta luoteesen ja yltyen yltymistään; jos eivät laivat ole päässeet hätäsatamaan itärannikolla, niin Jumala armahtakoon sekä heitä että meitä!