"Kippari Worse tulee tänne tänä iltana", vastasi Saara katsomatta häneen. Hans Nilsen hämmästyi ja hänelle tuli paha ollakseen, vaikk'ei tietänyt mistä syystä; matami Torvestad tervehti häntä ystävällisesti, vaan itse hän ei vielä mennyt paikallensa istumaan; hän käveli — hieman kuumeentapaisesti, kunnes Jaakko Worse viimein tuli.
Avatessansa ovea, Worsen teki suuresti mieli pötkiä tiehensä. Hän tuli suurista huoneistansa, joissa vielä oli vähän valoa laskeuvasta auringosta. Mutta täällä oli pimeää ja ahdistavaa; kaksi talikynttilää seisoi messinki-jaloissa valaisten pöytää ja raamatun pulpettia; mutta huoneessa ei näkynyt muuta kuin sarja kasvoja pitkin seiniä.
Ei toivomistakaan päästä pois. Matami Torvestad otti häntä ystävällisesti kädestä ja vei hänet sisään.
Paitsi sitä tunsi hän kaikki läsnäolijat, ja miehet astuivat esille puristamaan hänen kättänsä ja sanomaan häntä tervetulleeksi kotia.
Yleinen oli ilo nähdä häntä seurakunnassa, sillä Jaakko Worse oli mahtava mies kylässä ja tähän asti hän oli ollut melkein Haugelaisten vihamiehiä ja pilkkaajia. He nyykkäsivät hymyillen matami Torvestad'ille ja tämä nautti voitostaan.
Varsinkin oli Sivert Jespersen hyvillään. Hän ja Worse olivat vanhoja tuttavia pohjoiseen päin tehdyiltä kalastusretkiltä; ja Sivert Gefvint — joksi häntä nimitettiin — oli kokouksien ulkopuolella vilkas ja näppärä mies. Samalla kuin hänen suunsa oli täynnä Jumalan sanaa ja virsiä, oli hän rohkea missä hyvä voitto oli tarjona ja taisi purjehtia kuin riivattu päästäksensä ensimmäiseksi kalastus-paikalle.
Kippari Worse murisi vähän ja silitti saukonnahkaansa kun Sivert puristi hänen kättänsä, sydämellisesti ja hellästi sanoen häntä tervetulleeksi. Oli nimittäin vanha juttu heidän välillänsä suolakaupasta, jossa Worse arveli Sivertin häntä pettäneen; jota hän olikin sanonut suoraan Sivert'ille monta kertaa heidän yhtyessään kalastus-retkillä; mutta Sivert Gefvint hymyili vaan ystävällisesti ja taputti Worsea olkapäälle.
Matami Torvestad vei nyt Worsen nojatuoliin; kipparin oli hyvin paha ollakseen ja hän kiroili mielessään sekä Laurits'ia että matamia. Mutta Laurits istui autuaana eräällä pallilla kahden lihavan matamin takana, joiden välistä hän näki vähän Henrietteä.
Saara tervehti ujosti kippari Worsea; tämä silitti hänen päätänsä; olihan hän nähnyt Saaran kasvavan pienestä tyttösestä.
Kun nyt olivat istumassa ja kaikki oli hiljaa, sanoi matami Torvestad: "No — pikku Erik Pontoppidan! voitko kertoa minulle mistä puhuttiin seurakunnassa?"