Ensimmäisen kerran oli laiva näiltä paikoilta käynyt Rio de Janeirossa, ja sen uskaliaan työn Jaakko Worsen kunnianhimo oikeastaan oli aikaan saanut. Mutta kun hän oli ollut niin kauan poissa, oli konsuli heittänyt kaiken toivon "Perheen Toivosta", niinkuin monesta muustakin viime vuosina.
Nyt hän kyllä oli hyvillään, sekä laivan, että vanhan kapteni Worsen tulosta, mutta kuitenkin hänen askeleensa kuuluivat raskailta ja huolistuneilta, kulkiessansa niitä leveitä portaita myöten, jotka veivät toiseen kerrokseen.
Sillä enempi kuin yksi onnellinen matka tarvittiin huolistuneen kauppamiehen mielen rauhoittamiseksi. Sandsgaard olikin tyhjä ja autio, ei mitään nuorisoa, ei mitään seuroja, — ainoastaan vanhoja muistoja hienoista kavaljereista, kevytmielisesti puetuista naisista, jotka olivat jättäneet huoneisin tuoksun, mikä saattoi sydämen tykyttämään.
Rouva Garman'in kuoltua viime kesänä olivat kaikki seurahuoneet toisessa kerroksessa olleet lukittuina. Molemmat pojat olivat ulkomailla, Kristian Fredrik Lontoossa ja Rikkard Tukholmassa, ja konsuli Garman, joka koko elinaikanansa oli tottunut iloiseen, huolettomaan seuraelämään, tietysti ei voinut juuri iloisesti elää kahden vanhan pii'an seurassa — hänen vaimo-vainajansa sisaria, jotka nyt riitelivät hänen talonsa hoidosta.
Nähdessään hyvästä laivastansa kaiken sen viisauden, joka syntyi laivaveistämöllä ja lahden rannalla, Jaakko Worsen sydän paisui ylpeydestä. Kaikki veneet soudettiin ulospäin. Laivaväestön sukulaiset, äidit ja morsiamet heiluttivat huiviansa, itkien liikutuksesta; enin osa heistä oli jo aikoja sitten heittänyt kaiken toivon "Perheen Toivosta".
Ei mikään sukulainen vastaan-ottanut kippari Worsea; hän oli leskimies, ja hänen poikansa oli kauppakoulussa Lybekissä. Se häntä ilahutti, että saisi kertoa noille muille kippareille klubissa Rio de Janeirosta, jossa ei kukaan heistä ollut käynyt; mutta enimmin hän iloitsi kaikista niistä jutuista, joita aikoi syöttää kippari Randulfille.
Mitä Randulfin mainio matka Taganrog'iin oli Rion matkan rinnalla! Hän — Worse — ei pitäisi väliä, vaan voitelisi juttujansa oikein paksulta.
Nuorena Jaakko Worse oli ollut aika hulivili, ja vieläkin hän oli lystikäs vanha poika viidennellä kymmenennellä.
Hänen vartalonsa oli lyhyt ja tukeva, hänen kasvonsa, todellinen kipparinaama — neliskulmainen, punertava, suora ja lystikäs. Jos hänen hiuskarvansa olivat luetut, ne varmaankin tekivät sangen suuren summan; sillä ne kasvoivat niin tiheästi kuin saukon nahassa ja lisäksi aivan omituisella tavallaan.
Näytti siltä kuin myrsky joskus olisi puhaltanut hänen kiireesensä pienen spiralimuotoisen hiuspyörrön ja sitten loput hiuksista sivuille ja otsallepäin. Ja siinä järjestyksessä hänen hiuksensa nyt pysyivät järkähtämättömäsi, huolimatta kaikista myöhemmistä myrskyistä; korvien eteen oli tuuli ajanut pienet kutrit, jotka muistuttivat juoksevasta hiedasta myrskyn jälkeen.