Kierto-vahti oli oikea palovahti. Siinä oli, luullakseni, oikein ikivanhoja yövartijoita, joissa ei enää ollut mitään ääntä.
Heitä oli neljä viisi seurassa, ja kaikki olivat nostaneet kauluksensa ja vetäneet alas nahkatakit niin syvälle, että tuskin mitään tulipaloa näkivät ennenkuin heidän partansa korventui.
Ja kuitenkin kaupunki nukkui niin tyvenesti ja rauhaisasti.
Jos joku heräsi ja rupesi ajattelemaan kaikkia niitä ruis-varastoja, mitä oli makasinissa, tai kuva toisensa perästä syntyi mielessä — selvästi, vastustamattomasti, niinkuin niitä yön pimeydessä syntyy — kuvia — tulesta — tulesta, joka hehkuu jossakin, sytyttää seinän tuleen, pääsee valloilleen, ympäröi talon, polttaa tuhaksi rukiit, suolat, tynnyrit ja koko puodin tavaroineen päivineen! Silloin kuului laahaavia askeleita kadulla, vanhojen, kankeain saappaitten kopina, piikkisauvat iskettiin katukiviin; ne lähestyivät ja kulkivat ohitse.
Ah, kulku-vahti! Kaikki järjestyksessä. Kas niin, Jumalan kiitos! nyt saa tyvenesti jatkaa untansa.
Tai lapsi heräsi pahasta unesta ja makasi kuunnellen ja pelkäsi mörköjä, varkaita ja rosvoja, jotka tulivat sisälle kyökin ikkunasta tappamaan isää ja äitiä pitkillä puukoillaan! Silloin kuului ulkoa kulmasta: "Kuule vartijan ääntä! kello on kymmenen lyönyt. Tyyni on ilma!"
Ah, yövartija! Se en totta, vartija on siellä, siis ei mitään varkaita eikä rosvoja kyökin ikkunasta. Kaikkien pahojen ihmisten täytyi pysyä kotonansa, muuten vartija otti ne kiinni ja vei raastupaan; niin, ehk'ei löytynytkään pahoja ihmisiä — ainoastaan hyviä ja siivoja, ja yövartijoita. Sitten nukkuivat taas levollisina ja kiitollisina, eivätkä uneksineet enään niin mitään.
Mutta — kun joskus kuului nuo kolme kauheata palolaukausta, jotka panivat ikkunaruudut helisemään ja särkivät monta — silloinpa oli hätä ja tuska rajatoin.
Punertava valo hohti kaduilla kuin tulimeri sumeassa sade-ilmassa, vaikkapa vaan olisi ollut tavallinen nokivalkea; pitkä Jörgen rumpali rummutti kuin riivattu kapuloiden paksulla päällä; katuja pitkin juoksi karkea-äänisiä miehiä ja kimakka-äänisiä poikia, huutaen täyttä kulkkua: tuli on valloillaan! Tuli on valloillaan!
Ruiskuhuoneelle kokoontui lyhdyillä varustettua väkeä, huutaen, kiroten: Avaimet? Ne riippuivat palopäällikön sängyn takana — pois noutamaan palopäällikköä! Pimeässä joku astui suoraan hänen vatsallensa, ja avain-kimppu hukkui, piru vieköön, rapakkoon; etsiessä sitä kolmella lyhdyllä, muutamat kipparit mursivat oven auki, ja ruiskut kalisivat tietä myöten kolkolla kamalalla jyrinällä.