Istuessaan suurina seura-päivinä aamupuolella konttorissaan, lenteli hänen kynänsä paperia myöten, ja silloin hän kirjoitti parhaat kirjeensä. Hänen ajatuksensa olivat niin selvät, hänen mielensä niin terävä ja huoletoin, että pienet kuin suuretkin asiat tulivat mainituiksi oikeassa järjestyksessä, oikeassa paikassa.
Samassa kirjeessä, jossa hän tilasi laivanlastillisen kahvia, ei häneltä unohtunut tilaamatta kaksitoista tukkua lakkaa eikä kaksi korillista hollantilaisia liitu-piippuja puotiinsa. Annettuansa haaksirikkoa kärsineelle kaptenille käskyjänsä, voi hän ilman vähintäkään vaikeutta kertoa kaikki yksityiskohdat niissä uunintorvissa, joita oli nähnyt Lontoossa ja jommoisia hän tahtoi rakennettavaksi kaupungin sairashuoneesen.
Mutta suoritettuansa postin k:lo 3 aikana, — päivällis-aika hänen suurissa seuroissaan — konsuli ajoi partansa tarkasti, käytteli hajuvesiä kaikenlaisista pulloista ja purkkiloista, astui sitten ylös leveitä portaita myöten, puettuna pitkään siniseen takkiin, joka oli varustettu kiiltävillä napeilla, puhkat olkapäissä, ahtaat liivit, timanttineula röyhelössä ja harmaat hiukset kutrisina ja ikäänkuin hiukan puuderoittuna. Tapahtuipa silloin välistä että hän hyräili jotakin kevyt-mielistä ranskalaista nuottia — ajatellen nuoruutensa kepposia, asetellen kauniita sääriänsä kaikkien hienouden sääntöjen mukaan; hän toivoi että polvihousujen aikakausi vielä palajaa.
Huolimatta nuoruuden kepposista oli konsuli Garman ollut aviomiehen esikuva ajan vaatimusten mukaan; ja kun vaimonsa kuoli, hän suri häntä koko sydämestänsä sekä pystytti monta, ystävällisillä kirjoituksilla varustettua muistopatsasta vaimonsa mielipaikoille puistoon. — Rouvan kuoltua seurat lakkasivat, jotenka talon kulungit melkoisesti vähenivät; mutta sen sijaan kaksi kulunkisummaa nousi aika lailla, nimittäin nuorten herrain — varsinkin Rikkard'in.
Konsulin luonto oli ikäänkuin kahtia jakaantunut noille pojille. Rikkard oli hänen ylpeytensä ja hänen heikkoutensa. Hänen kaunis ulkomuotonsa ja kevyt mielensä oli kuin heijastus konsulin omasta nuoruudesta. Kun Rikkard otti parhaan hevosen, kauniimmat suitset sekä konsulin oman ratsuraipan, jota ei muka kukaan saanut koskea, silloin isä hiipi ikkunasta toiseen niin kauan kuin poikaa näkyi, ihastuksissaan siitä tavasta millä hän istui hevosen selässä ja kuinka hyvin kaikki hänelle soveltui.
Mutta vanhempaa poikaansa — Kristian Fredrikiä — kohtaan oli konsuli ankarampi.
Välistä hän kenties kirjoitti Rikkard'ille kun hänen tuhlaavaisuutensa meni liian pitkälle: "Voin varsin hyvin käsittää että se carrière, jonka vanhempasi suostumuksella olet valinnut, kysyy kaikenlaisia raha-menoja, jotka näyttävät turhamaisilta, vaan tarkemmin tarkasteltuina, katsoen kaikenlaisiin suhteisin ja oloihin, voivat olla, ellei välttämättömän tarpeellisia, kuitenkin yllämainittujen olojen vaatimat; mutta toiselta puolen jätän sinun ratkaistavaksi, etkö voisi saavuttaa samaa päämäärää diplomatisella elämän-urallasi paljon vähennetyillä expense'illä. Varsinkin neuvon sinua pitämään regulair'iä kirjaa raha-menoistasi; ei niin paljon siitä syystä, että minä tahtoisin tarkastaa niitä, kuin siitä syystä, että kokemus on minulle osottanut että siten parhaiten voimme tarkastaa itseämme."
Mutta kirjanpitoa Rikkard ei juuri harrastanut — vielä vähemmin säännöllistä kirjanpitoa; hän yritti silloin tällöin, mutta siitä syntyi ainoastaan lystillisiä juttuja, jotka huvittivat vanhusta ja saattoivat hänet unohtamaan rahat.
Kristian Fredrik puolestaan lähetti kuukausittain otteita kassakirjastaan aina siitä ajasta alkaen, jolloin kävi Kristianiassa koulua; ja näitä otteita konsuli tarkasti armottomasti. Jos niissä oli virheellinen sijoitus, puhumattakaan laskuvirheistä — tai joku summa, joka näytti tavattoman suurelta, sai poika kohta ankaran kirjeen siitä, kuinka peräti sopimaton huolimaton kirjanpito ja tuhlaavaisuus on kauppamiehelle.
Tuo piti Kristian Fredrik'ia pelossa ja vavistuksessa, jopa loukkasikin häntä välistä. Mutta hän olisi rauhoittunut, jos olisi nähnyt, millä mieltymyksellä konsuli luki näitä siistiä laskuja, ja kuinka huolellisesti ne sitten numeroituina laskettiin määrä-laatikkoonsa.