Paitsi sitä Kristian Fredrik nyt oli ainoa, jolle konsuli uskoi tuumansa ja toimensa; ja pitkissä kirjeissään, joita hän ainakin kerran kuukaudessa kirjoitti, selvitti hän asiansa perin pohjin vanhimmalle pojallensa. Tapahtuipa että hän kysyi pojan ajatusta toisesta tai toisesta asiasta.
Kaupungin taloudellinen edistys oli niitä seikkoja, jotka viime aikoina erittäin kummastuttivat ja arveluttivat konsuli Garman'ia.
Aivan uusia henkilöitä ilmestyi taskut täynnä rahoja; ne ostivat silliä, suolasivat omaksi edukseen ja lähettivät keväällä tuhansittain tynnyriä ulkomaille. Suurta omaisuutta ansaitsivat Haugelaiset ja kaikenlaiset allapäiset ihmiset, jotka sekoittivat raamatun lauseita kauppakirjeisinsä eivätkä aavistaneetkaan mitä kirjanpito on.
Oli semmoista liikettä ja kiirettä ja virsien veisaamista ja saarnaamista kaupungissa että vanhus Sandsgaard'issa ei voinut sitä kyllin kummeksia. Ja kaikilla noilla ihmisillä oli rahaa.
Siitä alkoi sitten taas konsulin murheelliset mietteet, mutta ne hän piti itsekseen. Ei Kristian Fredrikkään saanut tietää kuinka tukalat olot hänellä välistä oli.
"Perheen Toivo" oli nyt kiinnitetty ja koristettu lipuilla ja viireillä. Merimiehet läksivät maalle ja vieraita kävi yhtä mittaa laivassa, sekä kaupungista että Sandsgaard'ista.
Kaptenin valkoinen vene laskettiin vesille, Jaakko Worse istui perään, suurelle levitetylle lipulle, jonka kulmat ulottuivat veteen. Hänen taaksensa Laurits Voldeman asettihe istumaan ja tarttui peräsimen nuoriin; tuopa kaikki tulisi näyttämään aivan sotaveneeltä. Kuusi miestä souti pitkillä vetämisillä, kuohuttaen vettä airoillaan.
Näin kippari Worse aina oli uneksinut palaavansa Rion matkaltansa, sentähden hän olikin niin sielustansa iloinen lähestyessään kaupunkia.
Sillä eipä juolahtanutkaan hänen mieleensä soudattaa venettänsä Sandsgaardiin, kävelläkseen sieltä kaupunkiin, vaikka se tie olisi ollut suorempi. Hänen päähänsä oli pistänyt että Sandsgaard oli saari, ja vaikka ilma olisi ollut minlainen hyvänsä, hän aina soudatti itsensä sekä sinne että takaisin.
Hän näki jo että olivat nostattaneet lipun hänen makasininsa katolle torisillan varrella. Worsella oli vanha avara kauppatalo, joka täytti koko korttelin torin varrella ja päättyi suureen, viisikertaiseen meri-aittaan lahden puolella. Sillä Jaakko Worsella oli rahoja, joita oli säästänyt monta vuotta kipparina ollessaan ja ansainnut omalla kauppaliikkeellänsä.