"Mitä sinä sanot aristokraatin tapaiseksi? Sano, selitähän minulle hiukan tuota seikkaa."
"Minä sanon aristokraatin tapaiseksi kaikkea sitä, mikä kiusaa kansakuntaa ja tuottaa mielihyvää sen vihollisille."
"Sinun mielestäsi minä siis", sanoi Gilbert, "kiusaan kansakuntaa, koska en enää aio savustaa Capetin leskeä? Mitä hulluja, minä näetkös", jatkoi tuo kelpo mies, "minä muistan isänmaalle tekemäni valan ja korpraalin toimintaohjeet, siinä kaikki. Ja toimintaohjeeni minä muistan ulkoa: Olla laskematta vankia karkuun, olla laskematta ketään hänen luokseen, estää kaikki kirjeenvaihto, jonka hän tahtoisi panna alulle tai ylläpitää, ja kuolla vartiopaikalleni. Siinä kaikki, mitä olen luvannut ja sen minä pidän. Eläköön kansa!"
"Mitä minä sinulle sanon", virkkoi Duchesne, "sitä en sano siksi, että minä sitä paheksuisin, päinvastoin; mutta minusta olisi ikävää, että saattaisit itsesi huonoon huutoon".
"Hiljaa! Joku tulee."
Kuningattarelta ei ollut sanakaan päässyt kuulematta tästä keskustelusta, vaikka se tapahtuikin hiljaisella äänellä. Vankeus tekee aistien tarkkuuden kaksinkertaiseksi.
Ääni, joka oli vetänyt molempien vartijoiden huomion puoleensa, lähti useasta henkilöstä, jotka lähestyivät ovea.
Ovi avautui.
Kaksi kaupunginvirkamiestä astui sisään vankilanpäällikön ja muutamien ovenvartijoiden saattamina.
"No, missä vanki on?" kysyivät he.