Ja kansalainen Théodore asetti rautakankensa päättäväisesti kahden paaden liitokseen.
Samassa hetkessä välähti paasille kirkas valo kuin kultainen salama, ja holvista lähtevän kaiun toistama ääni sai vehkeilijän kääntämään päänsä ja yhdellä harppauksella piiloutumaan kojuun.
Pian osui Théodoren korviin etäisyyden ja sen mielenliikutuksen heikentämiä ääniä, jota kaikki ihmiset tuntevat yöllä suuressa rakennuksessa.
Hän kumartui ja näki kojun raosta ensinnäkin sotilaspuvussa olevan miehen, jonka ison sapelin ääni sen kolistessa lattiapaasia vastaan aluksi oli saanut hänen huomionsa osakseen; sitten vihreäpukuisen miehen, jolla oli mittapuu kädessään ja paperikääröjä kainalossaan; sitten kolmannen, jolla oli suuret villaliivit ja turkislakki; sitten vielä neljännen puukengissä ja jakobinitakissa.
Mercierien ristikko-ovi narisi äänekkäästi saranoillaan ja kalisteli rautaketjua, joka päiväsaikaan piti sitä auki.
Nuo neljä miestä astuivat sisään.
"Kierros", mutisi Théodore. "Jumalan kiitos! Kymmenen minuuttia myöhemmin olisin ollut hukassa!"
Sitten hän hyvin tarkkaavaisena ryhtyi tarkastamaan niitä henkilöitä, jotka olivat tällä kierroksella.
Hän tunsi heistä todellakin kolme.
Ensimmäisenä asteleva kenraalin pukuun puettu mies oli Santerre; villaliiveissä ja karvalakissa esiintyvä mies oli vankilanpäällikkö Richard; puukengissä ja jakobinitakissa tuleva oli luultavasti ovenvartija.