"Pelkäänpä", pilkkasi Santerre, "että kansalainen Giraud on nähnyt unta".
"Saatpa nähdä, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti, "saatpa nähdä, olenko minä haaveilija; malta, malta".
"Näethän, että maltamme", sanoi Santerre.
"Hyvä on", sanoi arkkitehti.
Sitten hän ryhtyi laskemaan:
"Kaksitoista ynnä neljä on kuusitoista", sanoi hän, "ynnä kahdeksan on neljäkolmatta, joka jaettuna kuudella on neljä; minkä jälkeen meille jää puoli; siinä se on, minä tiedän paikan, ja jos erehdyn jalankin verran, voitte sanoa minua tietämättömäksi ihmiseksi".
Arkkitehti lausui nämä sanat niin varmasti, että kansalainen Théodore jähmettyi kauhusta.
Santerre katseli pohjapiirrosta jonkin verran kunnioittavasti; näkyi, että hän ihmetteli sitäkin enemmän, kun ei ymmärtänyt mitään.
"Seuratkaa nyt tarkasti, mitä aion sanoa."
"Minne sitten?" kysyi Santerre.