Toimikunnalla ei enää ollut mitään tehtävää, se poistui.
Vapauduttuaan kuulustelijoistaan ryhtyi poika hyräilemään vuoteellaan pientä surumielistä rallatusta, joka oli ollut hänen isänsä lempilaulu.
XIII
Orvokkivihko
Kuten saattaa aavistaa, ei rauha voinut kauvan viipyä siinä onnenmajassa, jossa Geneviève ja Maurice asuivat.
Rajuilmassa, joka päästää tuulen ja salaman kahleistaan, huojuu kyyhkysenpesäkin siinä puussa, joka sen kätkee.
Geneviève joutui kauhusta toisen kauhun valtaan; hän ei enää pelännyt
Maison-Rougen puolesta, hän vapisi Mauricen vuoksi.
Hän tunsi miehensä kyllin hyvin tietääkseen, että hän oli pelastunut sillä hetkellä, jolloin oli kadonnut; varmana hänen pelastumisestaan hän nyt pelkäsi itsensä puolesta.
Hän ei rohjennut uskoa tuskiaan tuon ajan rohkeimmallekaan miehelle, jolloin kukaan ei pelännyt; mutta ne näyttäytyivät ilmeisinä hänen punaisissa silmissään ja hänen kalpeilla huulillaan.
Eräänä päivänä astui Maurice hiljaa sisään ilman että Geneviève, joka oli vajonnut syvälle haaveisiinsa, kuuli hänen tulevan. Maurice pysähtyi kynnykselle ja näki Genevièven istuvan liikkumattomana, tuijottaen eteensä, kädet raukeina polvilla, pää mietteisiin painuneena rinnalle.