Sitten hän kääntyi virkaveljensä ja isäntänsä puoleen ja kysyi tältä vuorostaan tietoja sotaministeriöstä.
"Voi", sanoi Durand, "minulla ei ole yhtä tarkat tiedot kuin teillä, koska olen äärettömän paljon vähäpätöisempi henkilö kuin te, ollessani oikeammin kanslistin sihteeri kuin kanslisti. Minä suoritan pääkanslistin tehtävät. Omituinen virkamies, minä teen työn, suuret herrat saavat hyödyn! Se on kaiken virkavallan, vallankumouksellisenkin, tapana. Maa ja taivas muuttuvat kai kerran, mutta virastot eivät muutu."
"Kyllä minä autan teitä, kansalainen", sanoi Palatsin kanslisti ihastuneena isäntänsä hyvään viiniin ja ennen kaikkea rouva Durandin kauniisiin silmiin.
"Oi, kiitos", sanoi se, jolle tehtiin tämä ystävällinen tarjous; "köyhälle virkamiehelle ovat kaikki tapojen ja huoneistojen vaihdokset huvia, ja pelkään enemmän työni päättymistä kuin sen jatkumista Conciergeriessä, ja edellyttäen, että voin joka ilta ottaa mukaani kansliaan rouva Durandin, jolla on täällä ikävä…"
"Minä en näe siinä mitään sopimatonta", sanoi Palatsin kanslisti mielissään siitä rakastettavasta huvituksesta, jonka hänen virkaveljensä hänelle lupasi.
"Hän saa sanella minulle otteet", jatkoi kansalainen Durand. "Ja sitten, ellette pidä tämän päivän illallistamme liian huonona, tulette aina silloin tällöin syömään samanlaisen."
"Niin, mutta en liian usein", sanoi Palatsin kanslisti itserakkaasta "sillä myönnän saavani toruja, jos saavun myöhemmin kuin tavallista erääseen tiettyyn pikkutaloon Petit-Musc-kadun varrella".
"Hyvä on, se kyllä järjestyy erinomaisesti", sanoi Durand: "eikö niin, rakas ystävä?"
Rouva Durand, joka oli kovin kalpea ja aina kovin surullinen, kohotti katseensa mieheensä ja vastasi:
"Tapahtukoon teidän tahtonne."