"Astukaa sisään, rakas Maurice, astukaa sisään", sanoi hän; "te ette kuulu niihin, joilta ovi on suljettu".
"Mutta mitä sitten on tapahtunut?" kysyi nuori mies.
"Geneviève on kipeä", sanoi Dixmer; "enemmän kuin kipeä, sillä hän hourii".
"Voi, hyvä Jumala!" huudahti nuori mies järkkyneenä siitä, että täälläkin tapasi hätää ja kärsimystä. "Mikä hänellä on?"
"Tiedätte, veliseni", virkkoi Dixmer, "ettei naisten tauteja ymmärrä kukaan, etenkään aviomies".
Geneviève oli pitkällään jonkinlaisella leposohvalla. Hänen vieressään oli Morand, joka piti hajusuoloja hänen nenänsä alla.
"Mitä kuuluu?" kysyi Dixmer.
"Aina vain sama juttu", vastasi Morand.
"Héloise, Héloise!" kuului nuoren naisen kalpeiden huulien ja yhteenpuristuneiden hampaiden välistä.
"Héloise!" toisti Maurice hämmästyneenä.