"Mikä juttu?"
"Tarina eräästä kyttyräselkäparasta, joka erehtyi ovesta ja luullen saapuvansa arkistoon astuikin puheena olevaan saliin. Kuitenkin, kun hän oli tullut tuomittujen ovesta eikä isosta ovesta, kun hänellä ei ollut korttia, minkä avulla näyttää toteen henkilöllisyytensä, ei häntä enää päästetty ulos, kun hän kerran oli tullut sisään. Väitettiin, että koska hän oli astunut sisään toisten tuomittujen ovesta, hän oli tuomittu kuten toisetkin. Turhaan hän pani vastalauseensa, vannoi, vetosi oikeuteen, kukaan ei uskonut häntä, kukaan ei tullut hänen avukseen, kukaan ei päästänyt häntä ulos. Joten pyöveli hänen vastalauseistaan, kirouksistaan, huudoistaan välittämättä ensin leikkasi hänen tukkansa, sitten hänen kaulansa. Onko kasku tosi, kansalainen kanslisti? Sinun täytyy tietää se paremmin kuin kukaan muu."
"Voi, kyllä se on tosi!" sanoi kanslisti ihan vapisten.
"No niin, sinä siis näet, että kun tuollaista on tapahtunut, minä olisin hullu, jos menisin sellaiseen rosvojen pesään."
"Mutta kun minä kerran olen siellä, sanoinhan minä sinulle."
"Ja jos sinua huudetaan, jos olet kiinni muualla, jos sinä unohdat?"
Dixmer korosti säälimättömästi viimeistä lausettaan: "Entä jos sinä unohdat, että minä olen siellä?"
"Mutta kun minä lupaan."
"Ei, sitäpaitsi se saattaisi sinut vaaraan: sinut nähtäisiin puhuttelemassa minua; ja lopuksi se ei sovellu minulle. Pidän siis enemmän lupalipusta."
"Mahdotonta."